hiljaisessa junassa
ikkunasta näkyy, kun
papparainen istuu rollaattorin päällä ja tuijottaa ohikulkevaa kapistusta suu auki
takana eläinten hautausmaa
vanhoja vetureita
puita lastattuina
ja paljon teknisiä vempeleitä, joiden nimiä en tiedä
parasta ovat ihmiset,
jotka ovat saapuneet asemalle vastaan
kädet tuulipuvun taskuista ojentuvat halaamaan kun haettava saapuu
niin kuin meidän äitilläkin aina
vaunussa pelataan yatzya englanniksi
vieressä vanhus täyttää ristikkoa selkä kumarassa
ja poika huppupää yrittää nukkua
tai nukahti jo
maanantai 14. huhtikuuta 2014
maanantai 13. tammikuuta 2014
twenty f*cking five
Tajusin eilen illalla unen ja valveen horteessa, että täytän tänä vuonna 25 vuotta.
25.
Sitten lukion loppumisen jälkeen ikävuodet ovat menettäneet merkitystään vuosi vuodelta, kun elämänvalintojaan (kuten lukiota) ei tee enää sen perusteella, minkä ikäinen on. Niitä tekee sillain, että mikä fiilis. Freedom.
Kaksikymmentäviisi on kuitenkin... Hurjaa. Hurjempaa, kuin vaikka 26 tai 27. Minusta on aivan mahtavaa vanheta, se freedom vaan lisääntyy koko ajan. Kaksikymppisiä oli myös vajaat viisi vuotta sitten mieletöntä viettää. Olin maailman onnellisin, että ikäni alkoi vihdoin kakkosella. Ja 25 on merkki siitä, että 30 on pian lähempänä kuin 20. Tai ainahan se on lähempänä, kun taaksepäinkään ei pääse.
Muistan selkeästi, kuinka 14-vuotiaana pohdin vilpittömästi hiljaa mielessäni, että miten elämällä voi olla minulle enää mitään annettavaa, kun olen nyt jo näin viisas ja edistyksellinen?
No, on sillä ollut. (Tuota itsevarmuutta ei tosin voi kuin ihailla.)
2014 tuntuu myös paljon hurjemmalta kuin 2013. Ihan vaikka kun sen sanoo ääneen. Paljon hurjempi, kuin vaikkapa 2015. 2014 haaveilen ja kerään rahaa reissuun vuodelle 2015, jolla tulee olemaan helvetisti valkoista hiekkaa, sinistä merta ja lämmintä. Kaikkia ihan helvetisti.
Ehkä tällaiset fiilikset on merkkejä! Mutta en voi ajatella sitä liikaa, koska se voi olla liikaa ylianalyyttisille aivoilleni. Mutta muutos on tulossa, se on varmaa se. Ja tämä neiti on niiiin valmista kauraa, että pian saa kauhoa puurona!
Siispä kaikki, jotka kuulette kolmioista Helsingissä, vihjaiskaa! Kaikki te kaksi jotka luette tätä eli äiti ja Tiitu. Ja tekin jo tiedätte.
Ps, sensuroin u:n otsikosta, koska äiti lukee tätä.
25.
Sitten lukion loppumisen jälkeen ikävuodet ovat menettäneet merkitystään vuosi vuodelta, kun elämänvalintojaan (kuten lukiota) ei tee enää sen perusteella, minkä ikäinen on. Niitä tekee sillain, että mikä fiilis. Freedom.
Kaksikymmentäviisi on kuitenkin... Hurjaa. Hurjempaa, kuin vaikka 26 tai 27. Minusta on aivan mahtavaa vanheta, se freedom vaan lisääntyy koko ajan. Kaksikymppisiä oli myös vajaat viisi vuotta sitten mieletöntä viettää. Olin maailman onnellisin, että ikäni alkoi vihdoin kakkosella. Ja 25 on merkki siitä, että 30 on pian lähempänä kuin 20. Tai ainahan se on lähempänä, kun taaksepäinkään ei pääse.
Muistan selkeästi, kuinka 14-vuotiaana pohdin vilpittömästi hiljaa mielessäni, että miten elämällä voi olla minulle enää mitään annettavaa, kun olen nyt jo näin viisas ja edistyksellinen?
No, on sillä ollut. (Tuota itsevarmuutta ei tosin voi kuin ihailla.)
2014 tuntuu myös paljon hurjemmalta kuin 2013. Ihan vaikka kun sen sanoo ääneen. Paljon hurjempi, kuin vaikkapa 2015. 2014 haaveilen ja kerään rahaa reissuun vuodelle 2015, jolla tulee olemaan helvetisti valkoista hiekkaa, sinistä merta ja lämmintä. Kaikkia ihan helvetisti.
Ehkä tällaiset fiilikset on merkkejä! Mutta en voi ajatella sitä liikaa, koska se voi olla liikaa ylianalyyttisille aivoilleni. Mutta muutos on tulossa, se on varmaa se. Ja tämä neiti on niiiin valmista kauraa, että pian saa kauhoa puurona!
Siispä kaikki, jotka kuulette kolmioista Helsingissä, vihjaiskaa! Kaikki te kaksi jotka luette tätä eli äiti ja Tiitu. Ja tekin jo tiedätte.
Ps, sensuroin u:n otsikosta, koska äiti lukee tätä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)