Noususta liukurilla laskuun

Aika tuntuu rientävän eikä ota minua mukaan. Lauantai. TAAS. Huomenna sunnuntai. TAAS. Sitten taas alkaa työt. TAAS. Muttei mikään masentunut "TAAS". Kun ottaa asian kerrallaan ja keskittyy siihen - oli kyseessä sitten pissalla käyminen, lattemaidon lämmittäminen tai hengittäminen - niistä saa paljon enemmän irti kun antaa kaikelle aikansa. Voi nauttia kävelemisestä sen sijaan että miettisi, mitä määränpäässä tapahtuu.

Eilen oli kyllä tolokun angstipäivä. Kaikki alkoi siitä, että eräs pirun tympeä kanta-asiakas asioi kahvilassamme. MIKSEI VANHEMMAT OPETA LAPSIAAN TERVEHTIMÄÄN, KIITTÄMÄÄN JA KATSOMAAN SILMIIN SELLAISELLA PALOLLA, ETTÄ SE MUISTETAAN VIELÄ AIKUISENAKIN?!?!?!?!? Maailman pienimpiä tapoja osoittaa, että huomioi ja kunnioittaa toista ihmistä ja sitä helevetin lattea jonka toiselle vääntää. Käyttäytyminen, joka ei näitä pieniä asioita osoita, saa nuppini paloauton väriseksi ja pilaa koko päivän. Minä olin tietty hänelle samalla mitalla tympeä, mutta siitähän oma olo vain paheni. Eniten ärsytti, että antoi itsensä provosoitua sellaisesta. Ja seuraavalla kerralla se helevetin latte tarjoillaan sitten syljellä maustettuna.

Luojan kiitos moiset sivistymättömyyden perikuvat ovat harvassa.

Kyllästyin myös saarnaamaan "epäkuntoisen" myllynsä kolmannen kerran palauttaneelle herralle, että kah-vi käyt-täy-tyy il-man-pai-neen- ja kos-teu-den vaih-te-lui-den mu-kaan, ei-kä sa-ma sää-tö myl-lys-sä pä-de jo-kai-seen kah-viin tai ti-lan-tee-seen. Että jos haluaa tehdä kotonaan hyvää kahvia, täytyy mennä kahvin, ei myllyn, laitteen tai omilla ehdoilla vaan kahvin ehdoilla. Että monesti se vika on myllyn sijaan siinä myllyn ja lattian välissä. En tiedä, oliko yleismaailmallisen v-tutuksen lähde hormonitoiminta vai kolmannen kerran palautettu mylly, mutta vitamiini sen helpotukseen olisi ollut paikallaan.

Muuten viikko on ollut tosi kiva, shamaaniesityksineen päivineen. Eräs kanta-asiakas toi mulle lainaksi elokuvia! Että kai laman täytyy jossain vaiheessa iskeä mielentilaankin. Sitä paitsi ulkona on mahtava sää.

Miksi Radio Helsingissä tulee nykyään niin paljon paskaa musiikkia ja liikaa mainoksia?

Ps. VIHAAN Halloweenia.
(Onko tätä olotilaa helpottavaa vitamiinia vielä keksitty?)

My name is Bean. Ms. Bean.

Anne on taas tylsistynyt entiselleen villin kesän jälkeen ja marsuilee kotosalla perjantai-iltana, "noku huomenna on töitä". Tilasiko joku vastuuntunnon takaisin? Itse en ainakaan ole lähettänyt mitään lomakkeita.

Tämänpäiväisen kahvikoneperehdytyksen jäljiltä en edelleenkään tiedä, mikä on kolmetieventtiili vaikka sana toistettiin monta kertaa kolmen vartin aikana. Sen jälkeen menin taistelemaan vielä yhdeksi vartiksi yliopiston kirjaston tulostimen kanssa, puhisin vittuperkelettä toisen vartin pyöräillessä kotiin verensokerit miinuksella kuusi tuntia aiemmin nautitun lounaan jäljiltä, hain pitsaa ja tulin kotiin katsomaan Veitolan Mariaa netistä. Luento jäi väliin - voiko joku kertoa mitä teen sitten kun musiikkiakustiikan tentti koittaa kolmen viikon päästä? Ehdotuksia voi lähettää allaolevaan palautelaatikkoon.

Kerron teille kaikille omaelämäkerrallisen esimerkin siitä, miksi kannattaa opetella lukemaan omaa työvuorolistaa perusteellisesti: maanantai-iltana olin täysin orientoitunut ajatukseen, että seuraavana aamuna menen töihin kahvilamme Töölön-toimipisteeseen, toinen sijaitsee Punavuoressa. Punavuoren putiikin aamuvuoro alkaa kello kahdeksan, Töölössä yhdeltätoista. Heräilin rauhassa kahdeksan pintaan, kävin rauhassa suihkussa, valmistelin rauhassa aamiaista kun pomoni soittaa: "Anne, onko kaikki ihan hyvin?" Ensimmäinen ajatus: -TTU. "Sulla on tänään Punavuoren aamuvuoro, kello on puoli kymmenen eikä siellä ole ketään." Toinen ajatus: -TUN -TTU. Kolmas ajatus: PANIKOI. Neljäs: PUHALLA. Viides: PYÖRÄILE. LUJAA. Onnekseni eräs varaston ihminen, jonka ei normaalisti tosiaankaan kuuluisi olla Punavuoressa siihen aikaan aamusta, oli sattumalta ollut paikalla ja avannut puljun. Minä sitten paniikin, puhaltelun ja pyöräilyn jälkeen olin naama punaisena tiskin takana. Seuraavana päivänä työmatkalla tajusin kahden pysäkin jälkeen, että olen väärässä ratikassa. -TUN -TUN -TTU. Sitten tyypit ihmettelee, miksi en katso leffoja - mihin niitä tarvitsee, kun on oman elämänsä Ms. Bean?

Ooh, mutta kyllä marsuilu maistuu taas. Sitä paitsi huomenna menen kaksiin tupareihin, tein juuri kynttilät lahjaksi. Ja ensi viikonloppuna on vielä yhdet tuparit. Ja sitä seuraavana synttärit. Kyllä minä taas bilevibani jostain etsin. Blondivibat on ainakin kohdillaan. Aina.