Viikonloppu 25

22.6.2008

oli helvetinmoinen virhe
alkaa tehdä itsestään jotain
josta sinä voisit ehkä pitää

oli kauhea erehdys
alkaa muokata mieltään
ruumistaan
olemustaan
sellaiseksi
jonka vierellä sinä voisit kuvitella
nukkuvasi

sinä minut siihen jotenkin yllytit
pätemiselläsi pakotit
niin että
en tuntenut voivani sanoa mitään tarpeeksi
syvällistä tai
kepeää

olin siis hiljaa
tyrmäävien kommenttiesi alla
pienemmuudessani, vähäpätöisyydessäni
niin riittämätön

ajattelit sen olevan jännittämistä
mitä se olikin, pelkäämistä
olla oma itsensä

kun en tuntenut voivani puhua, ajattelin
että ehkä pidät yksinäisestä, eksyneestä
kolhitusta kuoresta jonka alla
kytee tuli

mutta kauheuksista suurin
oli valehdella itselleen
siinä sivussa pienenä pyöreänä
sivuseikkana
valehtelin sinullekin

kyllä minä oikeasti
pidän ihmisistä
todellisuudessa
lähden ulos
ilman että vonkua tarvitsisi
vaikka totta on
että viihdyn yksinkin

pitikin mennä puhumaan
niin paljon
suuria sanoja suuni ohitse
sekä muuta katoavaa
kun samalla sanomatta jätin
jotain mikä minussa on
ja pysyy

surettaa että
pitikin mennä

erehdyksistä irvokkain
oli alkaa tehdä itsestään jotain
jonka vierellä sinä voisit kuvitella
edes käveleväsi

tiedän, että pidät siitä
viehätyt tästä
miltä näytän:
käteni
silmäni
nenäni
vaikka siitä minulla on se hieno sana
kompleksi
niin sinusta
se on tosi hieno

minä punastun ja niin
se on sinusta kaunista
yhtä kaunista ei ole tämä mitä
minä yritän olla

nyt itken itseni
uneen, valveille ja siihen rajamaille
miten kukaan voisi ikinä
ihastua, saati rakastua johonkin
jota ei ole olemassa

Matkalaukkuelämää

17.6.2008

Olen viettänyt matkalaukkuelämää nyt tasan kahden viikon ajan. Siivoan ja järjestän tavarani joka päivä uudelleen, ja päivä toisensa jälkeen ne ovat enemmän sekaisin. Olen viettänyt päiviä pussikaljalla, myöhästynyt kahdesti töistä ja mennyt sinne krapulassa. Olen myynyt mikkovonhertzeenille cappuccinon ja unohtanut antaa karkin siihen mukaan, vaikka kyseinen kahvi vaatii sen. Hävetti ihan pirusti ja hävettää edelleen. Olen pahoitellut käyttäytymistäni. Milloin myöhästelystä, milloin krapulasta.
Olen juonut liikaa kahvia, siideriä ja lonkeroa, polttanut tupakkaa ja paennut Ullan kanssa sadetta Stockmannin pukukoppeihin. Humalassa.
Selaillut läpi yksiöitä, yksinäisempiä toinen toisensa jälkeen. Ilman sitä toista. Tänään menen Emmaan (Espoo Museum of Modern Art) taidenäyttelyn avajaisiin ja katsomaan Sinkkuelämää. Ne tarjoavat varmasti rutkasti enemmän kuin taas yksi katto yhden yksinäisen suojaksi.
En edes halua yksin yksiöön, tahdon Sannin kanssa kolmioon. Mutta Sannia voi odottaa opiskelupaikka Oulussa tai Tampereella eikä Helsingissä. Ystävän tavoin kannustan häntä pääsykokeisiin, mutta salaa mielessäni olen itsekäs paskiainen ja toivon Sannin jäävän tänne kanssani kolmioon.
Olen käynyt keikoilla, nauttinut ihmisistä vilisevien puistojen lennokkaasta tunnelmasta, haaveillut ja koettanut keksiä keinoja haaveiden toteuttamiseksi.
Olen antanut rupuisia rukkasia. ”Onks sul kundikaverii?” joku kaltaiseni onnen ja rakkauden onkija sössötti baaritiskillä puolen tusinan rohkaisukaljan jälkeen. ”On”, vastasin valehdellen. Se aiheutti pienen vihlaisun omatuntoni seinämässä, ihan pienen. ”Muttei se saa tietää.” ”Minulle riittää, että minä tiedän.” Tämän jälkeen kandidaatin silmistä pystyi lukemaan sanat vittu mikä tiukkis. No olisi jättänyt edes ne kaljat väliin.
Olen ihastunut. Lempeään ääneen, sen lämpöiseen sävyyn puhelimen polttaessa korvaani 34 minuutin ja 18 sekunnin ajan. Ei sillä, että minulla olisi aikaa laskea. Olen ihastunut kosketukseen käsivarrellani, hengitykseen olallani. Karheaan poskeen ja kutkuttavaan kuiskailuun.
Olen pyykännyt, silittänyt, tiskannut, ja rakastan sitä kaikkea. Rakastan tätä kaikkea. Kynttilöiden heijastumaa ikkunassa sateista maisemaa vasten.