SEMANA toiseksi viimeinen.

TOISEKSI VIIMEINEN????!!! Kyllä, näin on. Jännältä tuntuu, ihan sekopäiseltä. Laitonta!

Ei sillä, etteikö olisi kiva mennä Suomeen. Mutta... Ihan kuin jäisi kaikki kesken. Samat fiilikset olleet kuulemma kaikilla vaihto-opiskelijoilla, olivat sitten olleet tällä yhden tai viisi lukukautta. Aina jää jotain kesken. Niinkuin kuollessakin.

Mutta yhtä asiaa en jää kaipaamaan: nää kärpäset on lihansyöjämonstereita. Suomen pikkuhyttyset ovat suorastaan suloisia näihin verrattuna. Tämä paiseiden koko ja laatu on jotain huikeaa, pitäisi viedä museoon. Jopa sellaista, että meinasin ottaa kuvan toisesta takapuolenpuolikkaastani, jotta näkisitte mistä puhun. Sitä ei voi meinaan sanoilla enää selventää. Mutta en mää nyt niin vapautunut täällä kuitenkaan ole.

Viime viikolla vierailin Portossa, mikä oli huippuluokan reissu se! Poltettiin Eetin kanssa naamamme jokiristeilyllä ja join erikoista ja erikoisen hyvää vinho verdeä, mun tulevan kesän kestosuosikkia. Söin myös pastel de natan, Eetin tekemää pastaa (jes!) ja eilen käytiin vielä ihanassa kasvisruokapaikassa josta mun piti ottaa kuvia, mutta ajatukseksi jäi. 

Mutta kuvia löytyy nyt sitten muualta Portosta ja sievää oli, huh! Itse asiassa perjantai-iltana ostaessani lippua Lissabonin päässä - ja ensimmäistä kertaa etsiessäni puoli tuntia TOIMIVAA LIPPUAUTOMAATTIA minkä takia myöhästyin junasta, tuli mieleeni, että VR on sittenkin ihan helvetin toimiva asia ja MIKSEI TÄÄLLÄ PERKELE VOI KOSKAAN MIKKÄÄN TOIMIA NIINKO PITTÄÄ? (Ja me kaikki tiedämme vastauksen: Tämä on Portugali.) Lipputiskiltä kääntyessäni portugalilainen mies kysyi, olenko suomalainen. Hän oli siis nähnyt vain rinkkani jonottaessani selin häneen päin ja päätteli, että olen suomalainen? No, ei ihan, mutta hänen suomalainen ystävänsä Mari oli vainunnut suomalaisuuteni aika pitkälle! (Muun muassa "sopiva"-pinssistä lompakossani.) Matka sujui kivasti heidän kanssaan rupatellen, kun saatiin sumplittua istuinpaikat niin että päästiin vierekkäisille tuoleille. Mari oli ollut kemiläisen ystäväni kämppis Tampereella, joten yhteisiä tuttuja riitti. Tietenkin.

Mutta nyt, ladies and gentlemen, senhoras e senhores deputados, hyvät naiset ja herrat, mina damer och herrar: this is Porto.

Pulla is a girl's best friend.

Eeti the Papa - paparazzi (kyllä, ilmaisun on tarkoitus tuoda mieleen Lady Gagan biisi) otti kuvan muun muassa kadunmiehestä, joka hankki lisätienestiä ohjaamalla liikennettä. Kuten näkyy.

Azulejos muitos bonitos!

Tois puol jokkee.

Tommonen silta.

Patsas puistossa (tiedän, mussa on ehdottomasti ainesta kaupunkioppaaksi).

SEMANAS X & Y

Burgereita myyty tässä vaiheessa jo monta! Tunnelma katossa.
(Ja kyllä, kynttilät sytyttivät servetit palamaan, mitään muuta ei.)

Jahas, tämä bloggeri päätti laittaa kuvat juuri päinvastaisessa järjestyksessä tänne mitä ajattelin. No, ei se mitään! Viime viikot ovat olleet sellaista hulinaa, että tässä kohtaa kuvat kertovat enemmän kuin turhat lätinät. Ensin vuorossa RAVINTOLAPÄIVÄ ja meidän huippumenestyksen saavuttanut vegeburgeriravintola Pop-Up Burger vallatussa talossa Lissabonin keskustassa!

Judith, joka pystytti ravintolaamme taidenäyttelyn,
sekä Veera, burgerimestan koordinaattori-terminaattori!

Yllätysesiintymisen minun ja Davidin keikan jälkeen
teki ihkaoikea klovni!

Os amigos tar det lugnt.

Myyjäneidit Ana ja Laura.

Maisemat São Lazarolta.

Eveliina, Laura, toinen Laura sekä ensimmäiset asiakkaat.

Silmänruokaa.

Hovifloristimme Daniel.

Hovifloristin työpöytä.

Hieman ennen h-hetkeä: Veera, Lara, Laura ja Eveliina.

Perjantaina kokattiin 12 tuntia.
Laura aloitti silppuamalla pähkinät.

Minun vastuullani oli kahvisuklaakakut,
joista ensimmäinen paloi poroksi.
KAASU-UUNI MY ASS.

Mikä ton blenderin nimi on? Eveliina.

Ennen ravintolapäivääkin oli elämää, ja silloin Sinikka oli kylässä. Tiistaina käytiin moikkaamassa Jeesusta Cristo-Rei -patsaan muodossa joen toisella puolella.

Cristo-Rei.

Maisemat Cristo-Rein katolta.

São Jorgen linnan kukkaistutuksia.

Kenties keksin enemmän sanottavaa seuraavaan postaukseen. Ylihuomenna lähden pienelle matkalle pohjoiseen. Tänään alkoi lähtölaskenta, kolme viikkoa jäljellä. Elämä on hurjaa!

SEMANA 13: Anti-social, muito.

Rauhankyyhkyset.

Kuten otsikko kertoo, viikolla 13 oli pakko ottaa hieman hengähdystaukoa ylenpalttisesta sosialisoinnista. Laitoin luukut kiinni ja perjantai-illan sain viettää tyystin yksin itseni kanssa, oli mahtavaa! Ohjelmassa oli ruokaa, neljä jaksoa Viidakon tähtösiä ja nukkumaanmeno.

Lauantaina lähdin Teikarin Annen kanssa käymään Cascaisissa, pienessä rantakylässä kolmen vartin junamatkan päässä. Päivi kertoi käyneensä siellä joskus luokkaretkellä! En kuitenkaan löytänyt "P. Teikari was here" -merkintöjä mistään, olin hieman pettynyt. Turistikohteen mainetta nauttiva kylä oli rauhallinen ja huoliteltu – portugalilaisittain. Löysin ihanan taidekahvilan ja söin yhden elämäni parhaimmista suklaakakkupaloista. Todettakoon kuitenkin, että Ainon mutakakku pitelee listan kärkisijaa edelleen. (Siis se viimeisin versio niistä noin kahdestakymmenestä kakusta, jotka olivat joko liian raakoja, liian kypsiä tai väärästä suklaasta tehtyjä. Itse olin osallisena suurimmassa osassa niistä, muun muassa toin sitä väärää suklaata.)

Mulle löyty kämppä!

Nauha hakattu katuun.

Cascais.

Lauantai-iltana juttelin kuitenkin sen verran – vaikka laskuihin otetaan tietenkin myös tervehdykset ja kiitokset kahvilassa asioidessa (ja juttelin myöhemmin taksikuskinkin kanssa, hyvänen aika) –  että kutsuin Eveliinan syömään, minkä jälkeen menimme keskustaan katsomaan ystävämme Davidin keikkaa. Siltä reissulta alhaalla oleva kuva, jonka laitoin kun Aino sanoi, että hän näytti edellisessä postauksessa olleessa kuvassaan kaljulta+tyhmältä. Toimin kuten ystävän kuuluu: Poistin hänen kuvansa ja laitoin tähän postaukseen dorkan kuvan itsestäni. Katsokaa vaikka:

Minä. 8)

Sunnuntain vietin neljän seinän sisällä. Ensinnäkin siksi, etten jaksanut pestä tukkaa mikä olisi eh-dot-to-mas-ti pitänyt tehdä jos mieli lähteä ihmisten ilmoille. Toiseksi, uusista kengistä johtuvat rakot nilkoissa tekivät minkätahansalaisten kenkien pukemisen hyvin kivuliaaksi, enkä viitsinyt avojaloinkaan lähteä. Tarpeeksi hyvät tekosyyt? Niinpä, ei mene läpi minullakaan.

SEMANA 12

Inka ja maailman paras suklaakakku.

Istun portugalinkielisen musiikinhistorian luennolla, ja ymmärrän jotain! Erotan sanat toisistaan ja tällä hetkellä puhutaan Jackson Pollockista. Se, kuka hän on ja miksi hänestä puhutaan, on jo liian vaikea kysymys. 


Viime viikon makasin kuumeessa tiistaista lähtien. Kehoni kai laittoi hanttiin, kun Aino ja Inka lähtivät keskiviikkoaamuna ennen portugalilaisten sikojen pieruja (ja hakivat viimeiset matkan viimeiset pastel de natat yöpastelariasta, Aino pakkasi niitä mukaankin). Tiistai-iltana tytöt valmistivat mulle mitä maittavimman synttäri-illallisen, alkuun oli yön yli jääkaapissa hautunut lohisalaatti, pääruokana sisäfilepihvi joka oli todellinen suksee, etenkin lisukkeensa kukkakaalimuhennoksen kanssa. Jälkkäriksi - tattada datta daa! - pastel de natoja, synttärisankarille kaksi, kokeille yhdet. Sain vielä lahjankin! Yllä vielä tunnelmia vajaan parin viikon takaa, kun Aino ja Inka ottivat osansa Lissabonista sekä maailman parhaasta suklaakakusta. 

Muutenkin 23-vuotias synttäripäiväni sai tavallista enemmän huomiota osakseen (enkä pistä hanttiin!). En ollut suunnitellut juhlivani juuri mitenkään, mutta kämppikset olivat suunnitelleet toisin. Torstaiaamuna Fernando tuli sanomaan, että Anne, tule keittiöön, meidän pitää vähän jutella tuosta pyykinpesukoneesta. Ja minä, maailman helpoiten höynäytettävä, menin keittiöön valmistautuneena ottamaan vastuun siitä, että tahattomasti olen saanut hajotettua taloutemme pyykinpesukoneen. No, siellä oli kakku pöydällä, koristeliput kiinnitetty seinille ja kynttilät odottamassa puhaltamista. Ja mikä parasta: Orkesteri soittamassa "happy birthday to you" ja kakun päällä lappu "Hyvaa syntymapaivaa Anne". Sanattomaksihan sellainen vetää. Ja vielä tämänkin jälkeen luulin, että olin rikkonut sen pyykinpesukoneen.

Aniversário do meu!

Maailman Parhaat Kämppikset: vas. Kristian, Toshimi ja Fernando.

Sarah kävi perjantaina kahvilla ja toi tullessaan myös lahjan - portugalilaisen leivontakirjan, em português naturalmente sekä omenakanelihuulivoiteen. Varmasti lahjarikkain synttäripäivä pitkään aikaan. Monta kertaa kävi mielessä, että jotakin mun on täytynyt tehdä elämässä oikein, kun olen saanut kohdata tällaisia ihmisiä! Olin aika heiveröisessä kunnossa koko viikon, eikä fyysinen kuntoni sallinut näyttää sitä innostusta ja kiitollisuutta mitä olisin halunnut, mutta tässä nyt näin julkisesti: Kiitos! 


Lauantaina kävin São Roquen kirkossa ja museossa, ensimmäisessä jesuiittatsyrkassa Lissabonissa. Sitten kävelin Cais do Sodrén rantaan ja istahdin katselemaan merelle. Viereisellä tuolilla istui vanhempi herrasmies, joka alkoi naputtaa rytmiä tuoliinsa ja päästellä ilmoille mitä mahtavimpia jazz-improvisaatiota.  Kyse ei ollut mistään katumusisoinnista, vaan pappa lauleskeli ihan omaksi - ja meidän muiden - iloksi. Jazz sykki miehen sielussa aivan selvästi, ja beem-bop -hyräilyt olivat sen kuuloisia, että herra on tainnut ainakin joskus olla ammattilainen alallaan. Siitä tuli niin hyvälle tuulelle!

Jazz-pappa rannassa.

Sää on täällä tosi epävakainen, ilman kevättakkia ei kyllä pärjää ja vettä tihuuttaa kuuroina ainakin muutaman kerran päivässä. Paikalliset sanovat, että vihdoinkin se talvi tuli. Huhti-toukokuu on tunnetusti runsaiden sateiden aikaa, toivottavasti nyt toukokuussa pääsisi kuitenkin edes kunnolla kesän makuun. Saa nähdä ehdinkö vetää bikinejä päälle tällä reissulla ollenkaan!


Sunnuntaina Ulpu tuli käymään ja hän piffasi mulle hotelliasumisen kanssaan! Eli huikea meno jatkuu. Tänä aamuna Ulpun piti jo lähteä, mutta ehdittiin palloilla Lissabonin katuja pitkin poikin, syödä mansikoita ja korkata shampanja vappuaattona. Minua kyllä otti ihan todella päähän, etten viettänyt vappua Suomessa, vaikka ei se hullummin sitten lopulta sujunut täälläkään - iltajoogan yhteydessä siemailin sitä shampanjaa. Suosittelen kaikille! Tässä vielä palasia mun ja Ulpun kävelyretkistä visualisoinnin keinoin:

Baixa Chiado.

Gulbenkianin kulttuurikeskus ja puutarha.

Gulbenkianin puutarha.

Ei lisättävää. (Ulpun tekemä löydös kadunnurkassa.)