Oodi Helsingille

Tiedän monta ihmistä, joilla on fiksaatio Pariisiin. Missä he sitten elävätkin, jos ei Pariisissa, niin he käyttävät liki kaiken aikansa haaveisiin asumisesta siellä. Luukuttavat täysillä Yann Tierseniä, pukeutuvat pitsiin ja hyppelehtivät romanttisesti kaduilla kuvitellen Eiffel-tornin pian nousevan eteensä. Eikä ajatuksella leikittely ole pelkästään pilvilinnojen rakentelua, vaan se on jokin maaginen yhteys, ääh, energia, en tiedä. Kyynikot tuppaavat tässä kohtaa muistuttamaan, että yhtä lailla risukasaa saa niskaansa Pariisissa ja Pihtiputaalla. Kyllä, pitää paikkansa. Tätä onkin hankala selittää sellaiselle, jolla ei ole fiksaatiota mihinkään maantieteelliseen alueeseen. "Ethän sä oo edes syntyny siellä." Ehkä en, paitsiedellisessä elämässä.

Minun fiksaationi ei ole Pariisi, vaikkakin tällä hetkellä Yann Tiersen soikin aika lujaa. Helsinki on aina ollut minulle mahdollisuuksien maailma, vielä senkin jälkeen, kun siellä asuttuani risukasaa ja paljon muutakin tuli niskaan ja urakalla. Silti se on paikka josta poispäin kaikki kylät ja kaupungit ovat minulle vain välietappeja. Tuntuu murskaavalta ajatella, ettei niin olisi. Ja hei vaan teille urputtajille taas, jotka tässä kohtaa tuumaatte minun olevan tyytymätön, kiittämätön ja sopeutumaton kaupunkilaispullamössykkä, jolle ei kelpaa mikään. Älkööt kukaan luulko, ettenkö viihtyisi myös Tampereella, täällä on koulu joka on meikäläiselle kustomoitu, muutenkin mukavaa, rentoa ja sievää ja plaaplaaplaa. En edes tiedä, minkä koen Helsingissä niin ihmeellisenä. Jo yläasteella kesälomareissuilla ajattelin aina junassa, että joskus kun palaan tänne, voin ajatella tulevani oikeasti kotiin. Näin tulee tapahtumaan taas vajaan viikon kuluttua, kun VR-täti kuuluttaa: "Hyvät matkustajat, saavumme Helsinkiin."

Listen to your heart

Eräskin viisas nainen sanoi: ”Sinun äitisi ei tarvitse tietää, mikä sinulle on parasta. Hänen täytyy ainoastaan tietää, mikä hänelle itselleen on parasta.”

Jopa Roxette tietää sen: kuuntele sydäntäsi. Ihmiset eivät osaa eivätkä halua kuunnella enää omaa kehoaan, koska eivät luota siihen kaiken maailman ”terveysammattilaisten” suositusten ja tutkimusten keskellä, vaikka näiden tutkimustenkin rahoitus sujuu sutjakkaimmin, kun sponsoriksi saadaan joku nimekäs lääkefirma, jolloin tiettyä rahasummaa vastaan on saatava lääkefirmalle tuloksekasta vuotta lupaava tutkimustulos. Moni lääkärikään ei tiedä, mikä hänelle itselleen on parasta. Ja näihin tutkimuksiin ihmiset luottavat enemmän kuin omaan kehoonsa? Työntävät kehonsa täyteen sille jotain täysin vierasta kuten keinotekoisia väri-, lisä- ja säilöntäaineita siinä luulossa, että laihtuvat? Todellisuudessa moinen moska tukkii suoliston, jolloin kehossa tavaran uloskäynti nimenomaan hidastuu. Minä en suosittele kenenkään syömään kuten itse syön, työntäkää vaikka kerrostalo suuhun ”kun lääkäri määrää”. Mutta kysyn, mikseivät tyypit näe vähän vaivaa oman kehon tarvitsemaan ruokavalioon, joka voi olla täysin päinvastainen kuin yhdenkään suosituksen luettelema? Ja silti juuri sinulle se oikea. Minun suositukseni on, että ole rehellinen itsellesi. Jonkun toisen suositus voi olla, että kuuntele lääkäriä.

Jos kehoni pyytää kolmea litraa kermaa, minä annan sitä sille. Kolme litraa viidellätoista rasvaprosentilla höystettynä. Hormonihöyryt ajavat naiset toisinaan pakottavaan suklaantarpeeseen, jolloin sitä on saatava keinolla millä hyvänsä. Keholla on aina jokin käyttötarve pyytämilleen ravintoaineille, mutta sen sijaan, että ihmiset kyseenalaistaisivat auktoriteetit, he kyseenalaistavat oman itsensä. Minä kutsun sitä tyhmyydeksi. Toki kehonsa voi totuttaa tietynlaiseen ruokavalioon – esimerkiksi jos syö pelkästään karkkia ja pikaruokaa eli yleisesti ajateltuna paskaa, keho alkaa pyytämäänkin ainoastaan paskaa. Tällaisen ruokavalionedustajalta kannattaa kysyä, voiko hän hyvin. Jos hän voi hyvin, ei ensimmäiselläkään terveyspamputtajalla pitäisi olla siihen sanomista. Jos taas suolisto- ja mielialaongelmat vaivaavat henkilöä, se johtunee nimenomaan siitä paskasta, jota hän työntää väärästä rööristä sisään ja joka ei sitten tule oikeasta rööristä ulos.

Eräänkin tutkimuksen mukaan Itä-Suomessa ihmiset syövät reilusti enemmän pullaa ja rasvaa kuin läntisessä Suomessa. Siellä ollaan länsisuomalaisia keskimäärin 1,6 kg hoikempia.

Nääsville here I come

Taulu taululta, kirja kirjalta ja koru korulta asia nimeltä "koti" muuttaa muotoaan, vaihtaa paikkaa. Luulin, että jäisin harmistuneena ikävöimään kaksi vuotta asuttamaani kämppää, mutta valkoiset seinät ja parkettilattia löytyvät tuhansista muistakin kämpistä jollaiseksi tämä nyt muuttuu. Koti on pakattu laatikoihin.

Heini: "Eivät tamperelaiset tiedä mikä iski kun Anne saapuu kaupunkiin."

SIISTEIN TYYPPI IKINÄ

ELÄMÄ ON HIENOIN ASIA MITÄ MULLE ON KOSKAAN TAPAHTUNU!!

Tää lähtee Tampereelle NÄÄS ja alakaa etnomusikologiksi ja musiikkiterapeutiksi ja opettajaksi ja toimittajaksi ja tutkijaksi! Kaikkea vähintäänki yhtä aikaa!
Elämä on siitä jännä kaveri, että järjestää asiat. Ja minähän oon aina tykänny järjestelmällisistä tyypeistä. Se tietää mistä naruista vetää ja missä vaiheessa, valmisti muaki pari vuotta opiskeluun ja NYT hetki on koittanu! Elämä on mahtavin tyyppi mitä oon koskaan tavannu! Sekä helle, jäätelö, shamppanja ja Tiitu, joista nyt menen nauttimaan.

Elämä myös palkitsee, kun töitä on tehty tarpeeksi.

En keksi otsikkoa

Oon ollu viime päivinä aivan jär-kyt-tä-vän väsynyt, siis niin väsynyt, että päätä särkee niin paljon että tekis mieli viimein irrottaa se kokonaan, silmiä kirvelee eikä jalat meinaa kantaa. Nukkumattomista öistä johtuen iho oireilee ja pukkaa ulos näppyä näpyn perään. Nukkuminen auttaa asiaa, mutta nyt asian hoitoon on myös lääke: VAPAAILLAT. Kesän alussa päätin, että nyt kun töitä piisaa vaikka muille jaettavaksi, lopun aikaa sitten vain lepäilen. Nooh, aika on mennyt lähinnä maratoonatessa. Toki mukavien ihmisten ja asioiden parissa, mutta meikäläisen mielenterveys tarvitsee siivoamista, askartelemista, kaappien järjestelemistä ja muuta neuroottista jotta polla pysyy kasassa. Kotimarsunturkki tarvitsee silitystä - vaatteiden siis.

Ennen tätä aamua en muuten ollut imuroinut ainakaan kolmeen viikkoon. Se on saavutus.

Tännää sitte lanseeraamani PA-kerho (perseet auki siis) järjestää jäsenilleen (kaksi kappaletta) juhannuspiknikin ja -tanssit päälle. Uhmaamme sadetta juoksentelemalla alasti Seurasaaressa.

Ren-tout-ta-vaa juhannusta!

REINDEER SPOTTING

http://www.reindeerspotting.com/

Dokkarin ympärillä möllyävän debatin siitä, mikä on elokuvalle oikea ikäraja, k-18 vai k-15, oon ite ainakin jälkimmäisen vaihtoehdon puolella syystä että a) nuoret eivät ole tyhmiä b) eikö valistuksen pitäisi olla informaatiota, ei aivopesua c) ihmisten omien valintojen kieltäminen, rajoittaminen ja ohjaaminen voi valaa luottamusta siihen, että joku muu päättää asioistani, eli en ole valinnoistani vastuussa. Elokuvan päähenkilö Jani, nuori mutta jo paatunut narkkari, ei syytä tilanteestaan ketään muuta kuin itseään.

Sen sijaan, että tuputettaisiin olematonta illuusiota siltojen alla kyräilevistä narkeista ja tilastoja tuijottamalla kerrottaisiin, mitä kaikkea rappeutumista huumeet aiheuttavat ihmisissä fyysisellä ja mentaalisella puolella, olisi syytä tunnustaa huumealakulttuurin olemassaolo ja näyttää sen todellisuus. Amerikkalainen huume-elokuva Unelmien Sielunmessu on suojattu k-15-ikärajalla, kyseessä on fiktio ja taiteellisesti tuotettu elokuva. Jos taas täysin autenttinen kuvaus huumejengien todellisuudesta katsotaan olevan liian "rankkaa" alle 18-vuotiaille, tämä tarkoittaa sitä, että fakta on karumpaa kuin fiktio. Siksikö sitä täytyy välttää? Miltä nuoria valistuksella loppujen lopuksi yritetään suojella - tärkeimmältä valistajalta eli tiedolta ja todellisuudelta? Eikö valistuksen tulisi olla ihmisten kannustamista käyttämään omia aivojaan ja tekemään järkeviä valintoja elämässään sen sijaan, että kerrottaisiin, miten missäkin tilanteessa tulisi toimia? Johtohahmojen kehittämä valistus on ainoastaan heidän oman valtansa pönkittämistä ja ylläpitoa. Vittu vetäisivät ne tilastot päähänsä ja menisivät edes päiväksi katsomaan, mitä se touhu todella on.

K-18-ikärajan kannalla olevat ovat huomauttaneet, ettei elokuva näytä "tarpeeksi karua kuvaa narkkaamisesta" - KOSKA HEILLÄ ON SE HELVETIN AIVOPESUILLUUSIOKUVA NARKKAREISTA IHMISINÄ, JOTKA ELÄVÄT KUIN ELÄIMET, EIVÄT SYÖ EIVÄTKÄ KÄY KAUPASSA KIELTÄEN SAMALLA HUUMEIDENKÄYTTÄJIEN IHMISOIKEUDET - vaikka ne jumankauta useimmissa tapauksissa taatusti syövät, käyttävät nettiä ja käyvät ruokakaupassa niinkuin joka ikinen meistä. Eräs argumentti on ollut myös se, että "elokuva ei näytä selkeää ratkaisua tilanteeseen". Jani joutuu lopulta vuosien vankilakierteeseen, eikö siinä ole tarpeeksi "ratkaisua". Ratkaisuksi siis esitetään se, ettei tilanteesta ole ruusuista ulospääsyä. Mutta nämä saamarin valistustantat haluavat uskoa "onnelliseen loppuun", jota elokuva ei tarjoa. Se ei olisi totta.

Myöskin eräs edelleen verenkiehumaan saava syy ikärajan korkeuteen on ollut se, että se tanttojen mielestä elokuva "kuvaa liikaa sitä, miten hienoa on olla aineissa ja miten hienoja asioita kuten matkustusta voi tehdä, kun on tarpeeksi aineissa". MITEN VITUN IDIOOTTEINA NUORIA PIDETÄÄN?? Tottakai niitä aineita vedetään siksi, että niistä tulee epätodellinen, hyvä olo. Reissaaminenhan tapahtuu elokuvassa lähikaupan kassan ryöstämisen jälkeen ja niillä rahoilla päähenkilö lähtee Eurooppaan pakenemaan vankeustuomiotaan - kuvitellaanko, että kaikkien nuorten mielestä se on jotenkin hienoa elämää? Veikkaan, että yksikään, ei helvetti yksikään täysjärkinen 15-vuotias ole elokuvan jälkeen sitä mieltä, että huumeiden käyttö olisi järkevä valinta.

Viekää nyt siis itsenne mummoinenne ja lapsinenne katsomaan elokuva.

"Elämä voi olla karu selli, tee siitä itsellesi karuselli"

"Pessimisti ei pety." Höpön löpön. Pessimistit elävät pettymyksessä ja pissaavat itseään linssiin toteamalla, että ovat realisteja. He kyllä jaksavat toivoa parasta, mutta uskovat silti aina pahimpaan, varautuen ja peläten epäonnistumistaan. Hei vaan teille kaikille sinne neljän seinän sisään, elämänne on varmasti pirun ahdistavaa ja niin kuuluukin olla!

Oon ottanut ison harppauksen kohti tuntematonta ja aloittanut uuden harrastuksen nimeltä itseluottamus. Mulla on ideoita, visiota, joskin naiiveja ja sinisilmäisiä, mutta omiani ja kehityskelpoisia. Avoimuus, idealismi ja intuitio ovat hyvää vauhtia tulossa manauksen ja pelon tilalle. Hakiessani nyt kolmatta kertaa kouluun, ja viimein kouluun, jonne todella HALUAN (huomatkaa, ei konditionaalia haluaisin), nyt pelkän toivomisen sijaan uskon onnistuvani. Heureka-elämykseni perustuu siihen, että jos lähtökohtaisesti uskoo enemmän epäonnistuvansa sen sijaan että uskoisi onnistuvansa, ensiksi mainittu toteutuu takuuvarmasti. Tämä ei silti tarkoita, että pitäisi sataprosenttisen varmana onnistumistaan, vaan sitä, että ottaa pettymyksen vastaan sellaisenaan sitten kun se on ajankohtainen. Juuri nyt se ei ole ajankohtainen. Pessimisteille pettymys on jatkuvasti ajankohtainen, sillä heidän aikansa kuluu vain peläten pettymyksestä koituvaa pudotusta, jonka luulevat olevan pidempi kun on manannut epäonnistumistaan - eli uskonut siihen - puoli vuotta etukäteen. Oikeastaan heidän koko todellisuutensa perustuu tuolle pudotukselle. Itseluottamuksen ansiosta pettymyksiä osaa käsitellä ottamatta niitä liian henkilökohtaisesti ja jatkamalla elämää häpeämättä mokailujaan. Häpeä ja pelko eivät ruoki eivätkä hyödytä ketään. Vähiten sinua ja minua.

Pessimistit kutsuvat optimisteja naiiveiksi hippi-idealisteiksi, mutta kun kysytään, kumpien elämä on kivempaa, jälkimmäisten sakissa nousee varmasti enemmän käsiä. Ainiin, mutta pessimistien mielestä se, että on kivaa, ei ole aitoa, eikä näin ollen tavoiteltavaa. Rypeminen, itseinho ja jatkuva matalapaine - se se vasta onkin elämää!

Heippa

Nytte tää lähtis niinkö down under. Saatan palata, ellei krokotiilit syö tai koalat valloita sydäntäni niin, että jään sinne asumaan. No worries!

Pääsiäisavautuminen

Kuolema. Yhtä luonnollinen juttu syntymän kanssa, eikö. Minä en ymmärrä sitä turvallisuushakuista pelkuruutta, jolla yritetään ylläpitää ajatusta, että kaikki pysyy ennallaan, mikään ei muutu ja kaikki jatkuu ikuisesti. Sitten kun huomataan läheisten kanssaihmisten lähtevän, ollaan kuin puulla päähän löytyjä – tottakai ja surunsa saa surra jokainen tavallaan. Mutta älkööt kukaan näistä turvallisuushakuisista pelkureista tulko kertomaan muille, miten surra, elää, olla ja käsittää omaa maailmaansa. Se osoittaa lattapäisyyttä joka syntyy, kun ihminen asuu laatikossa. Kelailee siellä juttujaan, saa oivalluksen, luulee olevansa Aristoteles ja ettei kukaan muu ole koskaan tullut samoja asioita ajatelleeksi. Samoja asioita on mietitty siitä saakka kun pudottiin puusta. Toki nykyään luullaan, ettei satojen vuosien takaisessa Suomessa ole voinut olla mitään älyllistä toimintaa, kun eihän silloin ole ollut digibokseja ja mäkkäreitä. Ja samalla ravataan elämäntapakouluttajilla, kun ihmiset ei vittu osaa elää omaa elämäänsä??!

Suomalaiseen tyyliin laatikossa pysytteleminen edellyttää myös negatiivisuutta, jonka he luulevat tuovan ratkaisun tai muutoksen, vaikka asia on päinvastoin: negaatio lisää aina vain ja pelkästään negaatiota. Se ei vie mitään asioita eteenpäin eikä se anna mitään. Mutta true-manaajat luulevat olevansa aitoja, koska vain kärsimys on aitoa – tämä on minusta niin kauheaa puppua ja menemistä sieltä, mistä aita on matalin. Heidän mielestään taas kuvitelmien luominen kuolemanjälkeisestä elämästä on pelkureiden puppua, vaikka kyse ei ole siitä, onko meidän jälkeen tai meidän kanssa jossain muualla jotain elämää. Jos tuntuu, että siihen uskominen helpottaa, tehköön jokainen parhaaksi näkemällään tavalla, sillä sen lisäksi että ihminen on sitä mitä syö, hän on myös sitä mihin uskoo. Minusta on viisaampaa luoda vaikka sitten tieteellisesti tutkimattomia kuvitelmia itseään lohduttaakseen, kuin että rypisi. Rypeminen on laiskojen ja tyhmien ihmisten puuhaa, nimimerkillä Omakohtaista Kokemusta On Aivan Tarpeeksi. Sitä paitsi, tekemällä palveluksen ja hyvän olon itselleen, on jotain mistä jakaa sitä muille. Aina on helpompi jättää itsensä rypemään kuin että ottaisi lusikan kauniiseen käteen ja tekisi muutoksen. Se vaatii rutkasti enemmän rohkeutta, mutta manaajat pitäytyvät pelkuruudessaan ja rypevät koloissaan, koska eivät uskalla muuta. Terveisiä vaan heille: asiat eivät ole luonnostaan hyvin tai huonosti, vaan ne ovat niin kuin ne halutaan nähdä. Asiat ovat ja niitä vain tapahtuu, eikä ole olemassa mitään yleismaailmallista ja objektiivista ajan henkeä, joka ilmentäisi onko kyseessä hyvä vai huono juttu. Elämän virta ei ole loputon ja maailma käyttäytyy sen mukaan. Deal with it.

Elämä on juhla!

Otsikon (jonka lainasin S.Putrolta) lennokkaan euforinen sävy johtuu siitä, että viime aikoina olen pakahtunut, innostunut ja ilahtunut monen monta kertaa. Tai paremminkin niin, että olen oppinut pakahtumaan, innostumaan, ilahtumaan. Nauttimaan. Rentoutumaan. Umpijunttina se kun ei todellakaan ole ollut mikään itsestäänselvyys ja työstämistä riittää edelleen. Ei sillä, että sulkisi silmänsä maailman vääryyksiltä joita kohtaa vähän väliä - mutta jäämättä rypemään. Se kun on manaamisen ja mököttämisen ohella yksi erikoistaidoistani. Ilon kera elämä maistuu paljon paremmalta, kahvi myös.

Lauleskellessani eilen kotona havahduin outoihin ääniin - naapurin 1-3-vuotiaat pikkuprinsessat pitivät kaiketikin laulustani intoutuneina omaa konserttiaan rappukäytävässä. Olisin voinut syödä ne pirpanat! Yonan levy Pilvet liikkuu, minä en on soinut lähes taukoamatta stereoissani siitä lähtien kun sain sen käsiini, reilu viikko sitten. Olen fani. Ei muuten mistään tule niin maksimaalisia viboja kuin levyjen ostamisesta! Spotify ja iTunes MY ASS. Taidepläjäysten hipelöinti ja se, että ne ovat omia, saavat aikaan innostumisen multihuipentuman vaikkei olisi ehtinyt laittaa niitä edes levysoittimeen. Levyjähän kuuluu sillä tavalla hermostuneen innostuneesti räpelöidä kieli keskellä suuta ja silmät pyöreinä heti ostotapahtuman jälkeen levykaupan edessä ja näyttää lapsekkaan idioottimaiselta.

Viime lauantainen sää sai myös pääni täysin pyörälle. JESSUS. Ei voi sanoin kuvailla, paitsi Samuli Putron: "Elämällämme on tarkoitus ja joka hetkessä kauneutta. Emme ole automaatteja, virhelyöntejä ruudulla."

Pahoittelut sortumisesta yltiöpositiivisuuteen, palaan ruotuun jälleen ensi viikolla.

Maailmanloppu tulee ja kicks ass

Minä en enää ymmärrä. Risto Isomäki oli kavereineen aikeissa roudata Grönlannin jäävuoria lähemmäs napapyörrettä, ennen kuin ne alkavat valua itsestään etelään. Isomäen mielestä "erilaisia hätäratkaisuja on testattava jo nyt, jotta ne olisivat käytettävissä, jos ilmastonmuutos jossain vaiheessa riistäytyy täysin käsistä."

Siis, kröhöm - kenen käsistä? Jumalan käsistä? Meidän käsistämme? Kai jo aiemmin nähdyt ihmiskuntaa verottaneet luonnonkatastrofit ovat tarpeeksi pätevä esimerkki siitä, että luontoäidin touhut eivät todellakaan ole meidän käsissämme. Irvokkainta siinä se, että meidän pullamössökansojen mokailuista eniten kärsivät he, joilla on vähiten osuutta tohinoimimme. Ja Isomäki tarkoittaa varmaan, että SITTEN KUN tämä ilmastonmuutos riistäytyy käsistä ja maailmanloppu tulee. Se vaan jumankauta tulee, ja tätä vauhtia - jäävuoret siis valuvat joka ikinen sekunti etelämmäs ja sulamisprojekti on pitkällä - se voi koittaa jo meidän aikanamme. Meidän ihanana digiaikanamme.

Toki haluan pitää huolen luonnosta ja läheisistäni sen aikaa kun täällä kuljen, koska koen kunnioituksen itseä ja ympäristöäni kohtaan osaksi elämäni tarkoitusta. Siksi aion vastedeskin viihtyä ilman ajokorttia ja välttää E-alkuisen paskan työntämistä suuhuni. Olen myös varmaan katalistisen kyyninen ja aina menossa sieltä missä aita on matalin, kun annan maailmanlopun tulla jos - kun - on tullakseen. Koska en näe mahdollisimman pitkää elämää tavoiteltavana itseisarvona, vaan sen että nauttii kaikesta mikä on ympärilläsi NYT, NYT JA NYT, en myöskään näe sen koommin järjen häivää taistelussa Äiti Maata vastaan syystä että voisimme virua täällä 10 vuotta pidempään. Se tuntuu suorastaan hullunkuriselta - luulevatko tyypit tosissaan, että me pikkupikkumaailmassamme voisimme todella pyristellä sitä vastaan, joka meidät alun perin tänne loi? Luulemmeko tutkimuskeskuksinemme ja säätiöinemme voivamme pelastaa maailman? Siinä tapauksessa sanan maailma käsitys lienee paksun pölypeitteen verhoama. Sitä paitsi samalla kun luulemme voivamme pitää maailman pystyssä hamaan loppuun saakka - kuka tietää, etteikö tämän maailman päättymisen jälkeen syntyisi uusi vastaava instituutio (ei, en keksinyt yhtään huonompaa termiä)? Onko näyttöä siitä, että voisimme jotenkin saada tietää mitä tapahtuu sitten, kun Äiti Maa ottaa lopputilin? Ehkä tästä kaikesta seuraa alienien universuminvalloitus?

Ja vielä: onko mitään todisteita siitä, että evoluutio olisi täysin päättynyt? Tämä tuntuu minustakin irvokkaalta sanoa, mutta pyrin välttelemään jeesustelua: entä jos Darwinin teoria pätee edelleen, että luonnonvalinta pitää vahvempia yksilöitä elossa ja heikommat jäävät jalkoihin? Heikompien osaa tässä esityksessä näyttelevät kolmannen maailman kansalaiset. Karmivaa, eikö? Muttei tätä tämän sievemmäksi saa tekemälläkään. Ei, vaikka siirtäisimme napojen paikkoja keskenään. Äiti Maa tietää kyllä, mistä naruista vetää. Ja minä olen menettänyt uskoni täysin maailman pelastumiseen. Saati ihmisen.

Tässähän ollaan suorastaan tekemässä plastiikkakirurgista nuorennusleikkausta maapallolle - siirretään vähän tuota tuonnemmas, jos jostain tuppaa rupsahtamaan, kiristetään sitä entiselleen ja ikuinen elämä on taattu - näennäisesti, ha. Botox-hirviötkin näkevät vielä sen karmean päivän, jolloin heidän barbie-paratiisinsa kohtaa loppunsa. Onko mitään järkeä pitää yllä illuusiota elämän ikuisuudesta? Minusta ei. Onko sitten järkeä pitää käsitettä järki elämää johdattelevana, tavoiteltavana asiana? Hmm.

Isomäki oli suunnitellut myös jäävuorten räjäyttämistä. Pahinta tässä lienee se, että hän oli tosissaan. Aikamuoto imperfektissä siksi, että Isomäki loppujen lopuksi luopui em. aikeistaan, ja nyt hän visioi meriveden pintakerroksen viilentämistä jääspraylla. Huomaatteko - ihminen on naurettavan suuruudenhullu itsensä suhteen.

Ps. Antti Nyléniä siteeratakseni (jonka yliannostuksen kourissa hourin edelleen): "Kaikki tietävät, että Pentti Linkola on hullu." Sanoisin, että hänellä on vain turhan suuret aivot tähän maailmankaikkeuteen. Tuuppaan Risto Isomäen aivoineen samaan sarjaan.

Lähde: Juttu Isomäestä Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä viime keväältä. En tiedä lehden numeroa, löysin jutun lojumasta irrallaan. Se kantaa nimeä Tehtävä Pohjoisessa.

Keitinpä muuten pahat aamukahvit.