Muuta otsikkoa tälle päivälle ei oikeastaan olekaan. Pääasiallinen tehtäväni täällä on - nähtävästi - bongailla kahviloita ja ravintoloita ja istua niissä lukien kirjaa. Tai tuijottaen seinää. Ei hullumpaa.
Heräsin yhdeksän pintaan ja lähdin metsästämään matkaoppaan vinkkaamaa Le Fumoir -ravintolaa aamiaispaikaksi. Paikka vaikutti olevan bopojen valloittama (bopo = boheemiporvari; matkaopas valaisi tällaisesta. Nyt Aeno pitää alkaa harjannuttamaan silmää näitten bongaamista hipstereiden lisäksi!). Paikka oli tosi siisti ja rento. Ranskalaistumisyritykseni aiheutti tällä kertaa tarjoilijassa aivan konkreettisen naurunpyrähdyksen, kun kysyin vessaa eli "Lö veesee silvuplee?"
Mutta en kyllä keksi täällä yhtään mitään parempaa tekemistä kuin tämän ruokakaupoissa ja -paikoissa notkumisen. Aivan sama jos se Eiffeli jää näkemättä, mulla on macaronet ja kinkut hallussa. Tässä myös vastaus siihen, mistä Pariisi minun mielestäni on tehty.
Le Fumoirissa tilasin aamiaisen ihan ranskaksi ja viesti meni perille! Tuollaiset hetket olisivat aina kolmen eläköön! -huudon arvoisia, mutta jätin tällä(kin) kertaa hihkumatta niitä ääneen. Kahviksi tilasin café glacén, vaikken ollut koskaan semmoisesta kuullutkaan. Osui vain ensimmäisenä ruokalistalta silmään. Kun on antanut toisen ymmärtää, että osaisi vähän kieltä, tämä alkaa tietenkin jutella suvereenisti niin kuin juttelisi muillekin - eli ihan tuhotonta vauhtia - niin sitä menee paniikkin eikä sitten viitsi enää mietiskellä turhia. Tiedoksi nyt kaikille: café glacé on pieni, makea kylmä kahvi tuollaisessa lasissa, kuten kuvassa näkyy:
Sitä paitsi, on aika mukavaa näin kaikkiruokaisena tilata sokkona jotain ja katsoa mitä tuleman pitää. Lueskelin reilun tunnin verran aamiaisen jälkeen kirjaa ja oli seuraavan etapin aika: lounas. Netistä olin bongannut vegaaniravintola Voy Alimenton, joka oli lyhyehkön metroseikkailun päässä. En ole muuten varmaan ikinä nähnyt niin kämäsiä metroasemia kuin täällä. Ei siis sillä että se erityisemmin haittaisi, mutta kun jotenkin oletin, että tämä tällaisena eurooppalaisen estetiikantajun kehtona tavoittelisi silmänruokaa kaikessa mahdollisessa. Tämä seikka ehkä paljasti sen, ettei pariisittarienkaan vaatekaapeissa Vercaset ja Diorit ole välttämättä ojennettuina värijärjestykseen (kuten eräillä... tosin multa puuttuu just noitten suunnittelijoitten luomukset). Tai siis että, moni kakku päältä kaunis.
Noniin, eli Voy Alimento ja huhhuh. Sokkona mentiin taas ja kyllä, olen kaikkiruokainen niin kauan kuin ei ole tarjolla perunamuusia, eikä sitä ollut, mutta ei tässä muuhun pysty kuin että huhhuh. Semmosta hard core-vegaani-settiä oli tarjolla että tämänkin ituhipin makunystyrät olivat yksinä kysymysmerkkeinä. Palvelu oli aivan loistavaa sekä pirtelö ja leipä jota tarjottiin, mutta kuvassa näkyvän päivän annoksen antimista tunnistin ainoastaan vihreän salaatin ja riisin. Mikään ei ollut varsinaisesti pahaa, mutta ehkä omituisinta mitä olen koskaan suuhuni laittanut (paitsi se verimakkara Lissabonissa, voi apua). Vähän kuin söisi jotakin suoraan avaruudesta. Ja kun kysyin, mitä annoksessa oli, en saanut vastauksesta mitään selkoa vaikka tarjoilija puhui täysin moitteettoman englannin.
Mutta luulen, että kun vain totuttelisi syömään tällaista ruokaa, siitä voisi alkaa löytää myös itselle kivoja juttuja. Tosin 20 vuotta perunamuusin kanssa kamppailleena sanoisin, että ei välttämättä. Miljöö kuitenki oli tosi hieno ja sympaattinen, ja tarjoilijat tekivät hommaa täydellä sydämellään. Hc-vegaanit - tänne ja sassiin!
Ja tadaa, on viimeisen aterian aika:
Ihan tavallisessakin lähikaupassa saa vierähtämään monta tovia, kun sataamiljoonaa eri juustoa ja hilloa jää selailemaan. Michelin-tähtien arvonen meininki!
lauantai 22. joulukuuta 2012
perjantai 21. joulukuuta 2012
Tuu vaan maailmanloppu, mää lähen Pariisiin!
Etpä tullutkaan, maailmanloppu. En kyllä missään vaiheessa niin tosissani ajatellutkaan, mutta oishan se ollut jokseenkin eeppistä olla jouluaatonaatonaatonaattona Pariisissa kun tulisi se loppuräjähdys tai -tuulahdus tai -vedenpaisumus tai -asteroidi. Tai mitä hengenriistovaihtoehtoa maapallo sitten olisikaan käytössä.
Eka päivä Pariisissa on menny jokseenkin horroksessa. Aamulla lähti lento klo 9. Piti ehkä sekunti puntaroida kun viereiseltä laiturilta olis lähteny lento samaan aikaan Kemi-Tornioon. Mutta ko olin ehtinyt jo ostaa lipunkin tänne...
Onneks ymmärsin tehä eväät koneeseen, suosittelen kaikille. Hikinakkisämpylä olisi maksanut 7,50 euroa. (Tosin myöhemmin tänään maksoin paikan päällä kahdesta persikasta 5,50 euroa, tyhmä turisti. Mutta ne ei oo hikinakkisämpylöitä!)
Nuutuneen junamatkan jälkeen saavuin Notre Damen metroasemalle ja jouduin turvautumaan vartijan apuun, kun en löytänyt asemalta ulos. Ainakaan tähän mennessä ranskalaisten ylenkatsova luonne ei ole tullut päin pläsiä. Ei ole sen enempää näkynyt hapannaamoja kuin Suomessakaan noin asiakaspalvelun tiimoilta. Metroasemalla vetäisin vartijaa hihasta ja kysyin, puhuuko hän englantia. "Yes, a little", hän vastasi. "Okay, how do I get out of here?" Ja kun katsoi oikein tarkkaan, vartijan suupielestä saattoi aavistaa pienen lihasliikkeen, jonka tulkitsin yritykseksi hymyillä.
Mutta voi herranpieksut kun pääsin sieltä metrosta ulos vajaan 20kg kantamusteni kanssa ja itse Notre Dame oli ottamassa vastaan! Kukkakaupat, kahvilat, juustolat, puistot, kirkot. Ja aivan ihania pieniä koru- ja taidekauppoja! Kuin gallerioita. En oo varmaan ikinä nähnyt niin kauniita korvakoruja.
Hostelli on parinsadan metrin päässä Notre Damesta, ihan Seine-joen rannalla. Notre Dame on muuten pykätty pystyyn toiselle Seinen pienistä saarista. Sää on harmaa mutta kuiva ja lämpöä on 10-15 astetta. Ja joulutunnelmaa kyllä on, vaikkei lunta olekaan!
Illan palloilin ympäriinsä ja Notre Damen edustalla pariisilainen herrasmies halusi ottaa minusta kuvan katedraalin edessä, kun näki että räpsin kuvia. Sitten hän kertoili Pariisista ja joksikin aikaa sain henkilökohtaisen Pariisin-oppaan. Tieto on kuitenkin ehtinyt jo lisätä tuskaani: luin matkaoppaasta, että Pariisin taskuvarkaat ovat erityisen lahjakkaita alallaan, niin päädyin sitten eksyttämään miehen jossain kohtaa kintereiltä.
Nyt alan katsomaan elokuvaa ja huomenna otan paremmin selvää siitä, mistä Pariisi oikeasti on tehty. Ai niin, karamellimacarone oli ihanin makeinen pitkään aikaan (kun ei ole pastel de natoja ollut tarjolla). Au revoir!
Eka päivä Pariisissa on menny jokseenkin horroksessa. Aamulla lähti lento klo 9. Piti ehkä sekunti puntaroida kun viereiseltä laiturilta olis lähteny lento samaan aikaan Kemi-Tornioon. Mutta ko olin ehtinyt jo ostaa lipunkin tänne...
Onneks ymmärsin tehä eväät koneeseen, suosittelen kaikille. Hikinakkisämpylä olisi maksanut 7,50 euroa. (Tosin myöhemmin tänään maksoin paikan päällä kahdesta persikasta 5,50 euroa, tyhmä turisti. Mutta ne ei oo hikinakkisämpylöitä!)
Nuutuneen junamatkan jälkeen saavuin Notre Damen metroasemalle ja jouduin turvautumaan vartijan apuun, kun en löytänyt asemalta ulos. Ainakaan tähän mennessä ranskalaisten ylenkatsova luonne ei ole tullut päin pläsiä. Ei ole sen enempää näkynyt hapannaamoja kuin Suomessakaan noin asiakaspalvelun tiimoilta. Metroasemalla vetäisin vartijaa hihasta ja kysyin, puhuuko hän englantia. "Yes, a little", hän vastasi. "Okay, how do I get out of here?" Ja kun katsoi oikein tarkkaan, vartijan suupielestä saattoi aavistaa pienen lihasliikkeen, jonka tulkitsin yritykseksi hymyillä.
Mutta voi herranpieksut kun pääsin sieltä metrosta ulos vajaan 20kg kantamusteni kanssa ja itse Notre Dame oli ottamassa vastaan! Kukkakaupat, kahvilat, juustolat, puistot, kirkot. Ja aivan ihania pieniä koru- ja taidekauppoja! Kuin gallerioita. En oo varmaan ikinä nähnyt niin kauniita korvakoruja.
Hostelli on parinsadan metrin päässä Notre Damesta, ihan Seine-joen rannalla. Notre Dame on muuten pykätty pystyyn toiselle Seinen pienistä saarista. Sää on harmaa mutta kuiva ja lämpöä on 10-15 astetta. Ja joulutunnelmaa kyllä on, vaikkei lunta olekaan!
Illan palloilin ympäriinsä ja Notre Damen edustalla pariisilainen herrasmies halusi ottaa minusta kuvan katedraalin edessä, kun näki että räpsin kuvia. Sitten hän kertoili Pariisista ja joksikin aikaa sain henkilökohtaisen Pariisin-oppaan. Tieto on kuitenkin ehtinyt jo lisätä tuskaani: luin matkaoppaasta, että Pariisin taskuvarkaat ovat erityisen lahjakkaita alallaan, niin päädyin sitten eksyttämään miehen jossain kohtaa kintereiltä.
| Ranskalaisoppaani sanoi vielä "Smile big so people can see it!" Jep... |
| "Amor eterno." Rakkauden silta! |
| Seine ja Notre Damen katedraali. |
tiistai 25. syyskuuta 2012
Em Finlândia!
Tadaa! Näin kolmen kuukauden (tai jotain, en jaksa laskea) jälkeen on taas hyvä kirjoittaa. Kesän sain onneksi kokea jo Lissabonissa, Tampereella se suhahti ohi viileänä. Ja vähän ankeana. En päässyt, tai siis mennyt, kuin kerran Tampereen kesäyöhön rilluttelemaan, tunnollinen kesätyöläinen. Juhlabileet elokuun lopussa kyllä kruunasivat jokaisen menetetyn siiderin terassilla.
Opiskeluarki tuntuu niiiiiiiiin ihanalta! Luentoja on vaivaiset 4 tuntia viikossa ja muuten saan soitella, laulella ja opiskella oman maun mukaan. Se ajoittuu panikoimiseksi viimeisenä iltana ennen tenttiä.
Tää oli tällainen kädenheilautus, että elossa ollaan. Keitän nyt sumpit eli tsumpit eli tsufeet ja perehdyn Suomen kansankulttuuriin, kun on se tentti huomenna.
Pari kuvaa lähimenneisyydestä:
Opiskeluarki tuntuu niiiiiiiiin ihanalta! Luentoja on vaivaiset 4 tuntia viikossa ja muuten saan soitella, laulella ja opiskella oman maun mukaan. Se ajoittuu panikoimiseksi viimeisenä iltana ennen tenttiä.
Tää oli tällainen kädenheilautus, että elossa ollaan. Keitän nyt sumpit eli tsumpit eli tsufeet ja perehdyn Suomen kansankulttuuriin, kun on se tentti huomenna.
Pari kuvaa lähimenneisyydestä:
| Juhlabileet, dagen efter |
| Portugalin-ikävöissä suomalaiset versiot pastel de natoista.. |
torstai 7. kesäkuuta 2012
Lisboa, amo-te!
Nyt jysähti ja lujaa. Katselin juuri ikkunasta ulos ja itku pääsi. Sanoja ei tunnu enää löytyvän, paitsi: en minä halua lähteä täältä! Vaikka on koko ajan tiennyt, että lähdön päivä koittaa ja välillä odottanutkin sitä, nyt vasta tajuaa koko tämän homman merkityksen. Sitä on hankala selittää, mutta Tiitu, joka viime viikolla kävi hakemassa oman osuutensa Lissabonista, totesi osuvasti: "Tällä kaupungilla on sielu." Olen antautunut sen vietäväksi täysin, ja vaikka välillä sen pyörteessä on joutunut haukkomaan happea, Lissaponny on pitänyt minusta hyvän huolen.
Tänään ei ollut ensimmäinen kerta kun leuka on alkanut väpättää. Ostaessani toissapäivänä juuston, tiesin sen olevan viimeinen juusto tällä reissulla. Silmäkulmat kostuivat kassalla. Iskän bongaamassa pihviravintolassa Tiitu onneksi kertoi henkilökunnalle sen olevan kaupungin paras ravintola, koska itse olisin varmaan lyöttäytynyt tarjoilijan syliin ja alkanut ryöpytä kyynelten lisäksi ylitsevuotavia ylistyksiä heidän karismaattisesta palvelustaan, ruuastaan, juomastaan, sekä kaikesta, mitä Lissabon on minulle antanut ja opettanut! Kehossa virtasi puoli litraa viiniä.
Ehkä eniten olen oppinut pelottomuutta, ettei ihmisiä eikä elämää tarvitse pelätä. Tai ainakin olen päässyt siitä taas pari askelta pois päin. Mutta vielä sitäkin enemmän olen tullut tutummaksi sen tyypin kanssa, jonka nahoissa elän. Sitä ei varsinkaan tarvitse pelätä, se on ihan hyvä tyyppi.
Pari asiaa on vielä tekemättä ja tiistaina mennään Sarahin kanssa lounastansseille! Maanantain pyhitän PMMP:n uusimman levyn kuuntelulle. Ja huomenna koittaa viimeinen tentti tälle keväälle, huh.
Ikävä tulee jopa sitä suoraan sieraimista aivoihin kulkeutuvaa viemärin- ja kusenhajua kaduilla. Katukivetyksiä, jotka ovat kohtalokkaan liukkaat sateella. Kotikatua iltaisin, joka valaistuksessaan on kuin maalaus, sekä aamuisin, kun aurinko piirtää varjot alhaalta käsin katuun. Vartin pituisia autojen tööttäyksiä joihin herää, kun joku on parkkeerannut oman menopelinsä keskelle suojatietä. Pastel de natoja yöpastelariasta (tai ihan mistä tahansa muualtakin). Joki, jonka vastakkaisella rannalla uhmakkaasti seisoo Cristo-Rei.
Ihmiset, heidän välittömyytensä. Aikaiset ja myöhäiset kahvit näköalapaikoilla, elämän hurjuuden ihmettely, Sarah. Sinikan Italiasta bongaama neronleimaus prosecco appelsiinimehulla. Kun Ainon ja Inkan kanssa katsottiin Iholla: kolme tyyppiä yhden läppäriruudun (eli paskaluukun) edessä istuu selät kyyryssä, silmät suurina ja miettii, että mikä tolla Pialla oikeen on. Raivokkaat tanssimuuvit, Eveliina. Shampanjaa joogatessa, Ulpu. Ammattitaitoiset ja ymmärtäväiset professorit. Kun äiti sanoi aina metrossa, että "mennään tuonne saídaan (=uloskäynti)". Ja kun Elias huusi skypessä että "Anne! Auto! Anne! Auto!" Paikalliset ravintolat, sydämellinen palvelu. "Mä luin tästä matkaoppaasta, että olis yks ilmanen viini-tasting..." - Tiitu. Nukahtelu Porton jokiristeilyllä Eetin kanssa.
Alfaman kadut, joille öisin eksyy. Vakiohedelmätiskin myyjätäti. Vakiokukkakaupan myyjäsetä. Yöt, jolloin vain pyörii hereillä, mutta uneen jossain kohtaa tuudittaa Avenida Almirante Reisin rauhoittava melu.
Ihmiset, heidän välittömyytensä. Aikaiset ja myöhäiset kahvit näköalapaikoilla, elämän hurjuuden ihmettely, Sarah. Sinikan Italiasta bongaama neronleimaus prosecco appelsiinimehulla. Kun Ainon ja Inkan kanssa katsottiin Iholla: kolme tyyppiä yhden läppäriruudun (eli paskaluukun) edessä istuu selät kyyryssä, silmät suurina ja miettii, että mikä tolla Pialla oikeen on. Raivokkaat tanssimuuvit, Eveliina. Shampanjaa joogatessa, Ulpu. Ammattitaitoiset ja ymmärtäväiset professorit. Kun äiti sanoi aina metrossa, että "mennään tuonne saídaan (=uloskäynti)". Ja kun Elias huusi skypessä että "Anne! Auto! Anne! Auto!" Paikalliset ravintolat, sydämellinen palvelu. "Mä luin tästä matkaoppaasta, että olis yks ilmanen viini-tasting..." - Tiitu. Nukahtelu Porton jokiristeilyllä Eetin kanssa.
Alfaman kadut, joille öisin eksyy. Vakiohedelmätiskin myyjätäti. Vakiokukkakaupan myyjäsetä. Yöt, jolloin vain pyörii hereillä, mutta uneen jossain kohtaa tuudittaa Avenida Almirante Reisin rauhoittava melu.
Opiskelemaan tänne tuskin enää tulen, lomailemaan
varmasti. Sen sijaan katselin mielenkiintoista jatko-opiskelupaikkaa
Lontoosta...
Kiitos, Lissabon. Obrigadíssimo!
tiistai 29. toukokuuta 2012
SEMANA toiseksi viimeinen.
TOISEKSI VIIMEINEN????!!! Kyllä, näin on. Jännältä tuntuu, ihan sekopäiseltä. Laitonta!
Ei sillä, etteikö olisi kiva mennä Suomeen. Mutta... Ihan kuin jäisi kaikki kesken. Samat fiilikset olleet kuulemma kaikilla vaihto-opiskelijoilla, olivat sitten olleet tällä yhden tai viisi lukukautta. Aina jää jotain kesken. Niinkuin kuollessakin.
Mutta yhtä asiaa en jää kaipaamaan: nää kärpäset on lihansyöjämonstereita. Suomen pikkuhyttyset ovat suorastaan suloisia näihin verrattuna. Tämä paiseiden koko ja laatu on jotain huikeaa, pitäisi viedä museoon. Jopa sellaista, että meinasin ottaa kuvan toisesta takapuolenpuolikkaastani, jotta näkisitte mistä puhun. Sitä ei voi meinaan sanoilla enää selventää. Mutta en mää nyt niin vapautunut täällä kuitenkaan ole.
Viime viikolla vierailin Portossa, mikä oli huippuluokan reissu se! Poltettiin Eetin kanssa naamamme jokiristeilyllä ja join erikoista ja erikoisen hyvää vinho verdeä, mun tulevan kesän kestosuosikkia. Söin myös pastel de natan, Eetin tekemää pastaa (jes!) ja eilen käytiin vielä ihanassa kasvisruokapaikassa josta mun piti ottaa kuvia, mutta ajatukseksi jäi.
Mutta kuvia löytyy nyt sitten muualta Portosta ja sievää oli, huh! Itse asiassa perjantai-iltana ostaessani lippua Lissabonin päässä - ja ensimmäistä kertaa etsiessäni puoli tuntia TOIMIVAA LIPPUAUTOMAATTIA minkä takia myöhästyin junasta, tuli mieleeni, että VR on sittenkin ihan helvetin toimiva asia ja MIKSEI TÄÄLLÄ PERKELE VOI KOSKAAN MIKKÄÄN TOIMIA NIINKO PITTÄÄ? (Ja me kaikki tiedämme vastauksen: Tämä on Portugali.) Lipputiskiltä kääntyessäni portugalilainen mies kysyi, olenko suomalainen. Hän oli siis nähnyt vain rinkkani jonottaessani selin häneen päin ja päätteli, että olen suomalainen? No, ei ihan, mutta hänen suomalainen ystävänsä Mari oli vainunnut suomalaisuuteni aika pitkälle! (Muun muassa "sopiva"-pinssistä lompakossani.) Matka sujui kivasti heidän kanssaan rupatellen, kun saatiin sumplittua istuinpaikat niin että päästiin vierekkäisille tuoleille. Mari oli ollut kemiläisen ystäväni kämppis Tampereella, joten yhteisiä tuttuja riitti. Tietenkin.
Mutta nyt, ladies and gentlemen, senhoras e senhores deputados, hyvät naiset ja herrat, mina damer och herrar: this is Porto.
| Pulla is a girl's best friend. |
| Eeti the Papa - paparazzi (kyllä, ilmaisun on tarkoitus tuoda mieleen Lady Gagan biisi) otti kuvan muun muassa kadunmiehestä, joka hankki lisätienestiä ohjaamalla liikennettä. Kuten näkyy. |
| Azulejos muitos bonitos! |
| Tois puol jokkee. |
| Tommonen silta. |
| Patsas puistossa (tiedän, mussa on ehdottomasti ainesta kaupunkioppaaksi). |
maanantai 21. toukokuuta 2012
SEMANAS X & Y
| Burgereita myyty tässä vaiheessa jo monta! Tunnelma katossa. (Ja kyllä, kynttilät sytyttivät servetit palamaan, mitään muuta ei.) |
Jahas, tämä bloggeri päätti laittaa kuvat juuri päinvastaisessa järjestyksessä tänne mitä ajattelin. No, ei se mitään! Viime viikot ovat olleet sellaista hulinaa, että tässä kohtaa kuvat kertovat enemmän kuin turhat lätinät. Ensin vuorossa RAVINTOLAPÄIVÄ ja meidän huippumenestyksen saavuttanut vegeburgeriravintola Pop-Up Burger vallatussa talossa Lissabonin keskustassa!
| Judith, joka pystytti ravintolaamme taidenäyttelyn, sekä Veera, burgerimestan koordinaattori-terminaattori! |
| Yllätysesiintymisen minun ja Davidin keikan jälkeen teki ihkaoikea klovni! |
| Os amigos tar det lugnt. |
| Myyjäneidit Ana ja Laura. |
| Maisemat São Lazarolta. |
| Eveliina, Laura, toinen Laura sekä ensimmäiset asiakkaat. |
| Silmänruokaa. |
| Hovifloristimme Daniel. |
| Hovifloristin työpöytä. |
| Hieman ennen h-hetkeä: Veera, Lara, Laura ja Eveliina. |
| Perjantaina kokattiin 12 tuntia. Laura aloitti silppuamalla pähkinät. |
| Minun vastuullani oli kahvisuklaakakut, joista ensimmäinen paloi poroksi. KAASU-UUNI MY ASS. |
| Mikä ton blenderin nimi on? Eveliina. |
Ennen ravintolapäivääkin oli elämää, ja silloin Sinikka oli kylässä. Tiistaina käytiin moikkaamassa Jeesusta Cristo-Rei -patsaan muodossa joen toisella puolella.
| Cristo-Rei. |
| Maisemat Cristo-Rein katolta. |
| São Jorgen linnan kukkaistutuksia. |
Kenties keksin enemmän sanottavaa seuraavaan postaukseen. Ylihuomenna lähden pienelle matkalle pohjoiseen. Tänään alkoi lähtölaskenta, kolme viikkoa jäljellä. Elämä on hurjaa!
tiistai 8. toukokuuta 2012
SEMANA 13: Anti-social, muito.
| Rauhankyyhkyset. |
Kuten
otsikko kertoo, viikolla 13 oli pakko ottaa hieman hengähdystaukoa
ylenpalttisesta sosialisoinnista. Laitoin luukut kiinni ja
perjantai-illan sain viettää tyystin yksin itseni kanssa, oli mahtavaa!
Ohjelmassa oli ruokaa, neljä jaksoa Viidakon tähtösiä ja nukkumaanmeno.
Lauantaina
lähdin Teikarin Annen kanssa käymään Cascaisissa, pienessä rantakylässä
kolmen vartin junamatkan päässä. Päivi kertoi käyneensä siellä joskus
luokkaretkellä! En kuitenkaan löytänyt "P. Teikari was here" -merkintöjä
mistään, olin hieman pettynyt. Turistikohteen mainetta nauttiva kylä
oli rauhallinen ja huoliteltu – portugalilaisittain. Löysin ihanan taidekahvilan ja söin yhden
elämäni parhaimmista suklaakakkupaloista. Todettakoon kuitenkin, että Ainon mutakakku pitelee
listan kärkisijaa edelleen. (Siis se viimeisin versio niistä noin kahdestakymmenestä kakusta, jotka olivat joko liian raakoja, liian kypsiä tai väärästä suklaasta tehtyjä. Itse olin osallisena suurimmassa osassa niistä, muun muassa toin sitä väärää suklaata.)
| Mulle löyty kämppä! |
| Nauha hakattu katuun. |
| Cascais. |
Lauantai-iltana juttelin kuitenkin sen verran – vaikka laskuihin otetaan tietenkin myös tervehdykset ja kiitokset kahvilassa asioidessa (ja juttelin myöhemmin taksikuskinkin kanssa, hyvänen aika) – että kutsuin Eveliinan syömään, minkä jälkeen menimme keskustaan katsomaan ystävämme Davidin keikkaa. Siltä reissulta alhaalla oleva kuva, jonka laitoin kun Aino sanoi, että hän näytti edellisessä postauksessa olleessa kuvassaan kaljulta+tyhmältä. Toimin kuten ystävän kuuluu: Poistin hänen kuvansa ja laitoin tähän postaukseen dorkan kuvan itsestäni. Katsokaa vaikka:
| Minä. 8) |
Sunnuntain vietin neljän seinän sisällä. Ensinnäkin siksi, etten
jaksanut pestä tukkaa mikä olisi eh-dot-to-mas-ti pitänyt tehdä jos
mieli lähteä ihmisten ilmoille. Toiseksi, uusista kengistä
johtuvat rakot nilkoissa tekivät minkätahansalaisten kenkien pukemisen
hyvin kivuliaaksi, enkä viitsinyt avojaloinkaan lähteä. Tarpeeksi hyvät
tekosyyt? Niinpä, ei mene läpi minullakaan.
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
SEMANA 12
| Inka ja maailman paras suklaakakku. |
Viime viikon makasin kuumeessa tiistaista lähtien. Kehoni kai laittoi hanttiin, kun Aino ja Inka lähtivät keskiviikkoaamuna ennen portugalilaisten sikojen pieruja (ja hakivat viimeiset matkan viimeiset pastel de natat yöpastelariasta, Aino pakkasi niitä mukaankin). Tiistai-iltana tytöt valmistivat mulle mitä maittavimman synttäri-illallisen, alkuun oli yön yli jääkaapissa hautunut lohisalaatti, pääruokana sisäfilepihvi joka oli todellinen suksee, etenkin lisukkeensa kukkakaalimuhennoksen kanssa. Jälkkäriksi - tattada datta daa! - pastel de natoja, synttärisankarille kaksi, kokeille yhdet. Sain vielä lahjankin! Yllä vielä tunnelmia vajaan parin viikon takaa, kun Aino ja Inka ottivat osansa Lissabonista sekä maailman parhaasta suklaakakusta.
Muutenkin 23-vuotias synttäripäiväni sai tavallista enemmän huomiota osakseen (enkä pistä hanttiin!). En ollut suunnitellut juhlivani juuri mitenkään, mutta kämppikset olivat suunnitelleet toisin. Torstaiaamuna Fernando tuli sanomaan, että Anne, tule keittiöön, meidän pitää vähän jutella tuosta pyykinpesukoneesta. Ja minä, maailman helpoiten höynäytettävä, menin keittiöön valmistautuneena ottamaan vastuun siitä, että tahattomasti olen saanut hajotettua taloutemme pyykinpesukoneen. No, siellä oli kakku pöydällä, koristeliput kiinnitetty seinille ja kynttilät odottamassa puhaltamista. Ja mikä parasta: Orkesteri soittamassa "happy birthday to you" ja kakun päällä lappu "Hyvaa syntymapaivaa Anne". Sanattomaksihan sellainen vetää. Ja vielä tämänkin jälkeen luulin, että olin rikkonut sen pyykinpesukoneen.
| Aniversário do meu! |
| Maailman Parhaat Kämppikset: vas. Kristian, Toshimi ja Fernando. |
Lauantaina kävin São Roquen kirkossa ja museossa, ensimmäisessä jesuiittatsyrkassa Lissabonissa. Sitten kävelin Cais do Sodrén rantaan ja istahdin katselemaan merelle. Viereisellä tuolilla istui vanhempi herrasmies, joka alkoi naputtaa rytmiä tuoliinsa ja päästellä ilmoille mitä mahtavimpia jazz-improvisaatiota. Kyse ei ollut mistään katumusisoinnista, vaan pappa lauleskeli ihan omaksi - ja meidän muiden - iloksi. Jazz sykki miehen sielussa aivan selvästi, ja beem-bop -hyräilyt olivat sen kuuloisia, että herra on tainnut ainakin joskus olla ammattilainen alallaan. Siitä tuli niin hyvälle tuulelle!
| Jazz-pappa rannassa. |
Sää on täällä tosi epävakainen, ilman kevättakkia ei kyllä pärjää ja vettä tihuuttaa kuuroina ainakin muutaman kerran päivässä. Paikalliset sanovat, että vihdoinkin se talvi tuli. Huhti-toukokuu on tunnetusti runsaiden sateiden aikaa, toivottavasti nyt toukokuussa pääsisi kuitenkin edes kunnolla kesän makuun. Saa nähdä ehdinkö vetää bikinejä päälle tällä reissulla ollenkaan!
Sunnuntaina Ulpu tuli käymään ja hän piffasi mulle hotelliasumisen kanssaan! Eli huikea meno jatkuu. Tänä aamuna Ulpun piti jo lähteä, mutta ehdittiin palloilla Lissabonin katuja pitkin poikin, syödä mansikoita ja korkata shampanja vappuaattona. Minua kyllä otti ihan todella päähän, etten viettänyt vappua Suomessa, vaikka ei se hullummin sitten lopulta sujunut täälläkään - iltajoogan yhteydessä siemailin sitä shampanjaa. Suosittelen kaikille! Tässä vielä palasia mun ja Ulpun kävelyretkistä visualisoinnin keinoin:
| Baixa Chiado. |
| Gulbenkianin kulttuurikeskus ja puutarha. |
| Gulbenkianin puutarha. |
![]() |
| Ei lisättävää. (Ulpun tekemä löydös kadunnurkassa.) |
maanantai 23. huhtikuuta 2012
SEMANA 11
Katsoin tänään lentoja Suomeen ensimmäistä kertaa. Toisaalta odotan, että pääsen tutuille kulmille tuttujen ihmisten pariin tutun kielen ja kulttuurin keskelle. Sitä paitsi mulla on kutina, että Tampereen kesä 2012 tulee olemaan yksi hienoimmista. Toisaalta tuntuu, että juuri kun on päässyt kotiutumaan, onkin jo aika pakata kimpsut takaisin rinkkaan ja lähteä pois aivan liian aikaisin. Kesken kaiken. Mutta paljon asioita on vielä tekemättä, esimerkiksi Ravintolapäivä ja reissu Portoon (ja jos jotakuta kiinnostaa esseiden vääntäminen englanniksi Portugalin modernista elokuvasta, ilmoituksia otetaan vastaan kommenttiboksiin).
Inka ja Aino tulivat ilahduttamaan arkeani viime tiistaina. Tytöt on shoppailleet ja tulleet sitä kautta Lissabonin Zara-liikkeiden valikoimien asiantuntijoiksi. En minäkään voinut ohittaa paria mekkoa ja paitaa ilman että ne tarttuivat mukaani. Sen lisäksi tytöt ovat harjaantuneet pastel de nata -eksperteiksi ja lauantaina valloitimme tunnetun turistibiletysfestarikeskus Bairro Alton, jonka jälkimaininkeja podimme eilisen. Saimme kuitenkin raahattua itsemme ulos slacklinen kanssa, mutta sekin saatiin jumiin. Onneksi Diogo oli matkalla slacklineamaan itsekin, niin apu ei ollut kaukana!
Lauantaina päivällä kävimme nauttimassa iskän bongaamassa pihvipaikassa Elämämme Parhaat Sisäfileet, ja siellä tulevatkin vieraat saavat nauttia aterian! Jälkkäriksi oli tarjolla Maailman Parasta Suklaakakkua, joten kulinaristit sisällämme eivät jääneet vaille tyydytystä. Ja Inkan tarvitsi tulla Lissaboniin asti oppiakseen syömään kalaa! Tässä kaupungissa on magiaa.
Maisterivaihe Lissabonissa alkaa kutkuttaa koko ajan enemmän ja enemmän, mutta portugalin kieli täytyy tietenkin ensin saada haltuun. (Ja kandikin ehkä väännettyä ensin? Ihana kaupunki! Ainon kans valittiin jo kämpät Alfamasta joihin voitaisiin muuttaa kun aika on oikea...
Inka ja Aino tulivat ilahduttamaan arkeani viime tiistaina. Tytöt on shoppailleet ja tulleet sitä kautta Lissabonin Zara-liikkeiden valikoimien asiantuntijoiksi. En minäkään voinut ohittaa paria mekkoa ja paitaa ilman että ne tarttuivat mukaani. Sen lisäksi tytöt ovat harjaantuneet pastel de nata -eksperteiksi ja lauantaina valloitimme tunnetun turistibiletysfestarikeskus Bairro Alton, jonka jälkimaininkeja podimme eilisen. Saimme kuitenkin raahattua itsemme ulos slacklinen kanssa, mutta sekin saatiin jumiin. Onneksi Diogo oli matkalla slacklineamaan itsekin, niin apu ei ollut kaukana!
Lauantaina päivällä kävimme nauttimassa iskän bongaamassa pihvipaikassa Elämämme Parhaat Sisäfileet, ja siellä tulevatkin vieraat saavat nauttia aterian! Jälkkäriksi oli tarjolla Maailman Parasta Suklaakakkua, joten kulinaristit sisällämme eivät jääneet vaille tyydytystä. Ja Inkan tarvitsi tulla Lissaboniin asti oppiakseen syömään kalaa! Tässä kaupungissa on magiaa.
Maisterivaihe Lissabonissa alkaa kutkuttaa koko ajan enemmän ja enemmän, mutta portugalin kieli täytyy tietenkin ensin saada haltuun. (Ja kandikin ehkä väännettyä ensin? Ihana kaupunki! Ainon kans valittiin jo kämpät Alfamasta joihin voitaisiin muuttaa kun aika on oikea...
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
SEMANAS 9 e 10
Vierailulla ovat käyneet siis äiti ja iskä sekä Eeti, tiistaina tulevat Aino ja Inka. Vida em Lisboa é vida o meu! (Että täällä ollaan ja hyvin pörisee!)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

