Ajatella

Pitäisi olla nukkumassa, tietenkin. Tai blogin sijaan kirjoittaa esseitä maailmanmusiikkikulttuurien historiasta avoimeen yliopistoon, kyllä kyllä. Mutta heti alkuun yksi hyvin olennainen ilmoitus: olen alkanut tukehtua kaikenlaisiin nesteisiin. Viime kuukausina jotain juotavaa on mennyt henkeeni sellaisella voimalla, että olen ollut varma että tyyperryn siihen paikkaan. Elämä vilahtaa silmissä ja sitä rataa. Tämä ilmoitus tuli mieleen syystä että juuri äsken kävi niin, teetä tällä kertaa. Eihän se vaarallista ole, mutta tästä tulikin eräs hupaisa esimerkki mieleen! Olin pari kuukautta sitten Juhan - kaveri, ei veli - kanssa syömässä, kun satuin hörppäämään vettä väärään rööriin ja voi kaameus sitä yskimisen määrää! Naama punaisena päksytin menemään, taisi olla myös ruokaa suussa yhtä aikaa. Juha lueskeli lehteä toisella puolen pöytää ja nautti ateriaansa kylmänrauhallisesti, hän ei edes vilkaissut minuun päin. Tilanteen rauhoituttua hän kohotti katseensa ja kysyi: "Onks kaikki ihan okei?" Niin, eihän se näin kirjoitettuna ole hauska juttu, eikä ehkä minun kertomana mutta. Silloin nauratti.

Ostin tänään kengät. Ai millaiset? Upeat tietenkin, minusta ainakin. ( http://designcrack.com/v2/wp-content/uploads/2007/08/peu-shoe-by-camper-2.jpg - mun kengät on ripulinruskeat tummanruskeilla nauhoilla). Ai paljonko maksoi? Tosi paljon. Mutta kenkiin pitää panostaa, näin on näppylät. Tädit varoittelevat liikavarpaista ja muista vaivoista joita saa kun köntystelee paskakengillä. Sitä paitsi laatu ja kestävyys vaativat rahaa ja alkanut lama muistuttaa siitä, että asioita pitää vilkaista huomista pidemmällekin. Sen varjolla ostan mieluummin kalliimmalla ja mieluista, kuin halpaa ja kökkelii. TOSIN vaatteista puhuttaessa halvalla voi löytää jos jonkinlaista kivaa ja mieluista ja kestävää. Tai sitten kusetan itseäni yrittäen unohtaa että olen samanlainen ajattelematon kuluttaja jollaisesta lama muistuttaa.

Ja sitten minua mietityttää tämä perhe Mikkosen aiheuttama kohu. Rehellisesti sanottuna olen pelkuri, koska en viitsi katsoa heidän ohjelmaansa sillä tiedän sen aiheuttavan mielessäni sanoinkuvaamatonta kiukkua joka sitten purkautuu vaahtoamisena ja siiderilasien heittelemisenä seinään, mutta olen kyllä lukenut heidän touhuistaan ja ajatuksistaan paljon lehdistä. Minulle on sinällään ihan se ja sama, mitä mieltä Timppa vaimoineen on maailman asioista, mutta se, että jollain on otsaa rakentaa telkkariohjelma mollatakseen muita, todistellakseen mielipiteidensä olevan ehdottoman oikeita asiassa kuin asiassa... Siinä on jotain hyvin ahnetta ja pikkusieluista. Siinä, ettei anneta kenenkään muun sananvapaudelle tilaa, eikä ymmärretä, että asioista voi ajatella toisin ajattelematta silti väärin. Mikkoset vihaavat minunkaltaistani vihreäaatteista feministiä (mainittakoon, että tässä tapauksessa feministi ei tarkoita sukupuolivihaista katkeroitunutta naishenkilöä), mutta luulen, että jos he saisivat tietää mitä mieltä minä olen heidän toiminnastaan, saisin varmasti kunnolla kuonooni. Tarkoitan noin sanallisesti. Tästä elävänä esimerkkinä poliitikko Sari Sarkomaa. Eli heillä on siis täysi oikeus haukkua ja loukata muita ihmisiä julkisesti televisiossa, ja he, jotka eivät yhdy heidän sanomisiinsa, elävät UMPIOSSA. Perkele! Itse emäntä Mikkonen puhui taannoin lastentarhan juontavan juurensa natsi-Saksaan, mutta sanonpa vaan että pikkupikkumaailmassaan Mikkoset harjoittavat omaa pientä natsi-Saksaansa.

Enkä tarkoita, että Mikkoset ovat ainoita joilla on syytä mennä itseensä. Minulla ja muilla on myös. Otin selvää sisaruspari Tukiaisten puuhista ja mitä niistä netissä kirjoitetaan. Siis heiltä on pian tulossa myös nauhoitettua musiikkia muille ostettavaksi. Minusta he eivät ole ollenkaan niin pahoja mitä suomalaiset jaksavat mollata. Johanna Tukiainen kertoi kääntyneensä uskoon jo nuorena ja on kotikaupunkinsa kaduilla yrittänyt käännyttää vastaantulijoitakin, noh, kaikenlainen käännyttäminen on mielestäni perseestä (itse harrastan vain piilomainontaa ja -käännytystä ekologisemman elämäntyylin puolesta). Johanna myös kokee, että Jumala on ollut armollinen heille, jotka ovat elämässään menestyneet (eritoten taloudellisesti) ja näyttävät hyvältä, mikä on mielestäni raakaa ja eriarvoistavaa. Mutta jos Tuksu sisterit haluavat ajatella olevansa etuoikeutettuja ja muita vähän ylempänä, suotakoon se heille. Hatunnoston ansaitsee kuitenkin se, että he ovat täysillä sitä mitä ovat eivätkä häpeile tai pyytele anteeksi sanomisiaan ja tekemisiään (suora lainaus Maria Veitolalta). Suomessa vallitsee hyssyttelyn ja hillitsemisen kulttuuri, jossa ihannoidaan asiallista ja napakkaa, mutta paheksutaan sitä, kun joku tekee itsestään numeron ja ajattelee ansaitsevansa saamansa huomion. Haloo, miksemme ihailisi moista itsevarmuutta! Johanna Tukiainen sanoi viimeisimmässä NYT-liitteessä suomalaisten vain olevan hyvin kateellista kansaa, joka ei osaa tai halua arvostaa muiden menestymistä, mikä pääpiirteissään on totta, tosin en yleistäisi väitettä. Hän myös kertoi haluavansa rikkaan amerikkalaisen miehen ilman sarkasmin häivääkään äänensävyssään. Minä en. Minä haluaisin karvaisen, miehekkään miehen jolla on matala, persoonallinen ääni. Tukiainen tuskin haluaisi sellaista. Suomessa heille on helppo nauraa ja heitä on helppo vihata, koska he ovat niin ääripäästä, he ovat rohkeita ja he uskaltavat. Parempi niinkin, kuin myötäilevä seinäruusu joka ei herätä mitään tunteita. Parempi sanoa kyllä tai ei juun tai jaan sijaan. Toisaalta sama koskee Mikkosiakin.

Sitten pikkuheitto vielä, että nyt alkoivat populaarimusiikin luennot jotka ovat tällä hetkellä parasta mitä tiedän ja luennoitsija hyvin innostava ja aktivoiva, toisin kuin pari edellistä jotka meinasivat mädääntyä pystyyn kesken omien juttujensa!

Hyvää yötä teille. Älkää peljätkö.

ps. Päätin lopettaa pilkunnussimisen ja antaa fontin olla sellainen kuin se nyt suvaitsee olla.