Tuu vaan maailmanloppu, mää lähen Pariisiin!

Etpä tullutkaan, maailmanloppu. En kyllä missään vaiheessa niin tosissani ajatellutkaan, mutta oishan se ollut jokseenkin eeppistä olla jouluaatonaatonaatonaattona Pariisissa kun tulisi se loppuräjähdys tai -tuulahdus tai -vedenpaisumus tai -asteroidi. Tai mitä hengenriistovaihtoehtoa maapallo sitten olisikaan käytössä.

Eka päivä Pariisissa on menny jokseenkin horroksessa. Aamulla lähti lento klo 9. Piti ehkä sekunti puntaroida kun viereiseltä laiturilta olis lähteny lento samaan aikaan Kemi-Tornioon. Mutta ko olin ehtinyt jo ostaa lipunkin tänne...

Onneks ymmärsin tehä eväät koneeseen, suosittelen kaikille. Hikinakkisämpylä olisi maksanut 7,50 euroa. (Tosin myöhemmin tänään maksoin paikan päällä kahdesta persikasta 5,50 euroa, tyhmä turisti. Mutta ne ei oo hikinakkisämpylöitä!)

Nuutuneen junamatkan jälkeen saavuin Notre Damen metroasemalle ja jouduin turvautumaan vartijan apuun, kun en löytänyt asemalta ulos. Ainakaan tähän mennessä ranskalaisten ylenkatsova luonne ei ole tullut päin pläsiä. Ei ole sen enempää näkynyt hapannaamoja kuin Suomessakaan noin asiakaspalvelun tiimoilta. Metroasemalla vetäisin vartijaa hihasta ja kysyin, puhuuko hän englantia. "Yes, a little", hän vastasi. "Okay, how do I get out of here?" Ja kun katsoi oikein tarkkaan, vartijan suupielestä saattoi aavistaa pienen lihasliikkeen, jonka tulkitsin yritykseksi hymyillä.

Mutta voi herranpieksut kun pääsin sieltä metrosta ulos vajaan 20kg kantamusteni kanssa ja itse Notre Dame oli ottamassa vastaan! Kukkakaupat, kahvilat, juustolat, puistot, kirkot. Ja aivan ihania pieniä koru- ja taidekauppoja! Kuin gallerioita. En oo varmaan ikinä nähnyt niin kauniita korvakoruja.

Hostelli on parinsadan metrin päässä Notre Damesta, ihan Seine-joen rannalla. Notre Dame on muuten pykätty pystyyn toiselle Seinen pienistä saarista. Sää on harmaa mutta kuiva ja lämpöä on 10-15 astetta. Ja joulutunnelmaa kyllä on, vaikkei lunta olekaan!

Illan palloilin ympäriinsä ja Notre Damen edustalla pariisilainen herrasmies halusi ottaa minusta kuvan katedraalin edessä, kun näki että räpsin kuvia. Sitten hän kertoili Pariisista ja joksikin aikaa sain henkilökohtaisen Pariisin-oppaan. Tieto on kuitenkin ehtinyt jo lisätä tuskaani: luin matkaoppaasta, että Pariisin taskuvarkaat ovat erityisen lahjakkaita alallaan, niin päädyin sitten eksyttämään miehen jossain kohtaa kintereiltä.

Ranskalaisoppaani sanoi vielä "Smile big so people can see it!" Jep...

"Amor eterno." Rakkauden silta!

Seine ja Notre Damen katedraali.

Nyt alan katsomaan elokuvaa ja huomenna otan paremmin selvää siitä, mistä Pariisi oikeasti on tehty. Ai niin, karamellimacarone oli ihanin makeinen pitkään aikaan (kun ei ole pastel de natoja ollut tarjolla). Au revoir!