Olen oikea öykkäri. Itsekäs oman navan tuijottelija. En arvosta enkä huomaa, että ihmiset oikeasti tahtovat hyvää ja ovat kiinnostuneita minusta. Joskus ajattelen, ettei kuulu muille, mitä mulle kuuluu. Pitäisi tajuta, että minun elämäni koskettaa myös muiden elämää. Miksen voisi olla positiivisempi, ryhdistäytyä? Lopettaa rypeminen ja muhiminen, katsoa silmiin ja sanoa ääneen sen sijaan, että valuisi taas itkeskellen baarista kotiin. Päästää lähemmäs ja lakata pelkäämästä.
Eilen yöbussissa nuokuin pitkin matkaa ja vieruspenkissä istunut kiva tyttö herätteli mut, muuten oisin varmaan nuokkunut kotipysäkin ohi. Että voi olla huomaavaisia ihmisiä. Halaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti