Minä en enää ymmärrä. Risto Isomäki oli kavereineen aikeissa roudata Grönlannin jäävuoria lähemmäs napapyörrettä, ennen kuin ne alkavat valua itsestään etelään. Isomäen mielestä "erilaisia hätäratkaisuja on testattava jo nyt, jotta ne olisivat käytettävissä, jos ilmastonmuutos jossain vaiheessa riistäytyy täysin käsistä."
Siis, kröhöm - kenen käsistä? Jumalan käsistä? Meidän käsistämme? Kai jo aiemmin nähdyt ihmiskuntaa verottaneet luonnonkatastrofit ovat tarpeeksi pätevä esimerkki siitä, että luontoäidin touhut eivät todellakaan ole meidän käsissämme. Irvokkainta siinä se, että meidän pullamössökansojen mokailuista eniten kärsivät he, joilla on vähiten osuutta tohinoimimme. Ja Isomäki tarkoittaa varmaan, että SITTEN KUN tämä ilmastonmuutos riistäytyy käsistä ja maailmanloppu tulee. Se vaan jumankauta tulee, ja tätä vauhtia - jäävuoret siis valuvat joka ikinen sekunti etelämmäs ja sulamisprojekti on pitkällä - se voi koittaa jo meidän aikanamme. Meidän ihanana digiaikanamme.
Toki haluan pitää huolen luonnosta ja läheisistäni sen aikaa kun täällä kuljen, koska koen kunnioituksen itseä ja ympäristöäni kohtaan osaksi elämäni tarkoitusta. Siksi aion vastedeskin viihtyä ilman ajokorttia ja välttää E-alkuisen paskan työntämistä suuhuni. Olen myös varmaan katalistisen kyyninen ja aina menossa sieltä missä aita on matalin, kun annan maailmanlopun tulla jos - kun - on tullakseen. Koska en näe mahdollisimman pitkää elämää tavoiteltavana itseisarvona, vaan sen että nauttii kaikesta mikä on ympärilläsi NYT, NYT JA NYT, en myöskään näe sen koommin järjen häivää taistelussa Äiti Maata vastaan syystä että voisimme virua täällä 10 vuotta pidempään. Se tuntuu suorastaan hullunkuriselta - luulevatko tyypit tosissaan, että me pikkupikkumaailmassamme voisimme todella pyristellä sitä vastaan, joka meidät alun perin tänne loi? Luulemmeko tutkimuskeskuksinemme ja säätiöinemme voivamme pelastaa maailman? Siinä tapauksessa sanan maailma käsitys lienee paksun pölypeitteen verhoama. Sitä paitsi samalla kun luulemme voivamme pitää maailman pystyssä hamaan loppuun saakka - kuka tietää, etteikö tämän maailman päättymisen jälkeen syntyisi uusi vastaava instituutio (ei, en keksinyt yhtään huonompaa termiä)? Onko näyttöä siitä, että voisimme jotenkin saada tietää mitä tapahtuu sitten, kun Äiti Maa ottaa lopputilin? Ehkä tästä kaikesta seuraa alienien universuminvalloitus?
Ja vielä: onko mitään todisteita siitä, että evoluutio olisi täysin päättynyt? Tämä tuntuu minustakin irvokkaalta sanoa, mutta pyrin välttelemään jeesustelua: entä jos Darwinin teoria pätee edelleen, että luonnonvalinta pitää vahvempia yksilöitä elossa ja heikommat jäävät jalkoihin? Heikompien osaa tässä esityksessä näyttelevät kolmannen maailman kansalaiset. Karmivaa, eikö? Muttei tätä tämän sievemmäksi saa tekemälläkään. Ei, vaikka siirtäisimme napojen paikkoja keskenään. Äiti Maa tietää kyllä, mistä naruista vetää. Ja minä olen menettänyt uskoni täysin maailman pelastumiseen. Saati ihmisen.
Tässähän ollaan suorastaan tekemässä plastiikkakirurgista nuorennusleikkausta maapallolle - siirretään vähän tuota tuonnemmas, jos jostain tuppaa rupsahtamaan, kiristetään sitä entiselleen ja ikuinen elämä on taattu - näennäisesti, ha. Botox-hirviötkin näkevät vielä sen karmean päivän, jolloin heidän barbie-paratiisinsa kohtaa loppunsa. Onko mitään järkeä pitää yllä illuusiota elämän ikuisuudesta? Minusta ei. Onko sitten järkeä pitää käsitettä järki elämää johdattelevana, tavoiteltavana asiana? Hmm.
Isomäki oli suunnitellut myös jäävuorten räjäyttämistä. Pahinta tässä lienee se, että hän oli tosissaan. Aikamuoto imperfektissä siksi, että Isomäki loppujen lopuksi luopui em. aikeistaan, ja nyt hän visioi meriveden pintakerroksen viilentämistä jääspraylla. Huomaatteko - ihminen on naurettavan suuruudenhullu itsensä suhteen.
Ps. Antti Nyléniä siteeratakseni (jonka yliannostuksen kourissa hourin edelleen): "Kaikki tietävät, että Pentti Linkola on hullu." Sanoisin, että hänellä on vain turhan suuret aivot tähän maailmankaikkeuteen. Tuuppaan Risto Isomäen aivoineen samaan sarjaan.
Lähde: Juttu Isomäestä Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä viime keväältä. En tiedä lehden numeroa, löysin jutun lojumasta irrallaan. Se kantaa nimeä Tehtävä Pohjoisessa.
Keitinpä muuten pahat aamukahvit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti