Ensimmäinen viikko Lissabonissa takana, ja hiljaiseksi vetää. Aika mieletön tunne olla täällä! Ja vielä korkeammaksi tunnelma kohoaa kun tietää, ettei täältä tarvitse seuraavaan viiteen kuukauteen liikahtaa mihinkään. Paitsi lähikylien hiekkarannoille Cascaisiin ja kiertelemään Sintran linnoituksia. Ai niin, ja käymään vähän koulua.
Viikko sitten istahdin taksiin ja kuski joutui jossain kohtaa matkaa ottamaan käyttöön gps:n, vaikka parhaani mukaan yritin kertoa osoitteen portugaliksi. Asun kommuunissa Alamedan alueella, jossa asuu lisäkseni Weronika Puolasta (hän muuttaa tänä perjantaina pois jolloin pääsen hänen huoneeseensa asumaan vakituisesti), päävuokralainen, portugalilainen Fernando (joka tällä hetkellä lomailee Marokossa ja siksi asun hänen huoneessaan), matematiikanopiskelija Sinan Turkista ja ihana Sarah Saksasta - joka muuttaa toiseen asuntoon muutaman kilometrin päähän tänä viikonloppuna (jolloin hänen huoneensa vakiasukas, saksalainen Christian palaa kotiin). Monimutkaista? Ehkä, mutta kaikki on tosi mukavia ja meininki mitä mainioin! Tämä seutu on aika rauhallista, ja suomalainen Eveliina, joka myös opiskelee täällä ja jonka kautta sain tämä asunnonkin, asuu ihan naapurissa.
Maanantaina lähdin ensi töikseni - kyllä, se alkoi jossain kohtaa käydä työstä - paikalliseen eläintarhaan Sarahin, Sinanin ja tämän tyttöystävän kanssa. 17,50 euroa liian pieniin häkkeihin ahdetuista eläimistä liian vähällä ravinnolla oli aika surullinen summa. Sinan oli enemmän kuin innoissaan ja kuvasi joka ikisen kärpäsen, undulaatin ja hevosenkavion, joten retkeen meni arviolta 3,5 tuntia. Minulla alkoi olla huulet vereslihalla puremisesta, mutta olenpa taas muutaman senttimetrin kärsivällisempi. Ehkä. Ja enhän minä ole koskaan ennen nähnyt oikeaa norsua.
Tiistai meni juostessa käytännön asioita ja illalla olinkin ihan poikki. On yllättävän raskasta hoitaa perusjuttuja, kun ympärillä on uppo-outo kulttuuri omine käytänteineen kielestä puhumattakaan. Ihmiset ovat täällä kuitenkin tosi ystävällisiä ja kärsivällisiä turistien kanssa.
Täällä on paljon pieniä kahviloita, pastelarioja, jokaisessa korttelinkulmassa ja niiden väleissä. Pullaa, nisua, puustia, pasteijaa ja kakkua löytyy joka lähtöön (paitsi keliaakikkojen). Lauantaina käytiin Sarahin kanssa kahvilassa, joka oli vaatimattomasti nimetty O Melhor Bolo de Chocolate do Mundoksi (maailman paras suklaakakku), mutta arvatkaa mitä: Ainon tekemä suklaakakku on PAREMPAA! Eli jos suklaannälkä yllättää, maailman parasta löytyy Lissabonia lähempää - Tampereelta! Suomessa syömästämme palasta kakkua saisi varmasti maksaa ainakin 8 euroa, mutta täällä selviää 2,30 eurolla, eikä sen enempää normaalisti tarvitse maksaa kahvilakäynnistä muutenkaan. Sisältäen siis kahvin sekä pullan, nisun, puustin, pasteijan tai piiraan.
Keskiviikkona kävin itsekseen pyörimässä kaupungilla, ja etsin yhdestä lehtijutusta bongaamaani kasvisruokapaikkaa, mutta se näytti olevan kokonaan suljettu. Vastapäätä oli pieni ravintola, hyvin askeettisesti sisustettu. Kaikki asiakkaat olivat miehiä, jotkut lounaan jälkeisellä viskillä. Yksi asiakkaista osasi sen verran englantia, että saimme kerrottua kokille ottavani lounaaksi kalaa. En tiedä, mille vuosikymmenelle voisin kuvailla menneeni, mutta veikkaan, ettei paikalle oltu tehty mitään 20 tai 30 vuoteen. Annos oli konstailematon ja maukas: turskaa (Portugalin kansalliskala!), perunaa ja parsakaalta, ja se tarjoiltiin alumiinilautaselta. Jälkkärillä kävin Lissabonin vanhimmassa kahvilassa marenkisitruunaleivoksella, Confeitar Nacionalissa. Hyvä että kieli on vielä tallella!
Perjantaina käytiin Sarahin kanssa vaihto-oppilasbileissä vähän tanssimassa ja hörppäämässä tuopit ilmaista kaljaa, mutta todettiin, ettei pyllynpyöritys juuri siihen kohtaan kiinnostanut kolmea varttia pidempään (hoks Aino & Miksukkainen: siellä ne kuitenkin osas soittaa RIHANNAA!!!), ja lähdettiin lompsimaan keskustaa kohti. Vastaan tuli auto, jossa keski-ikäinen pariskunta otti meidät kyytiin, ja päästiin syömään portugalilaista keittoa ja laulamaan karaokea! Samalla kyydillä päästiin turvallisesti kotiin.
Portugalilainen hygieniastandardi on vähän toista luokkaa mitä Suomessa. Ihmisillä on luultavasti muutakin tekemistä kuin miettiä, milloin keittiönkaapit on viimeksi pesty. Asuessa kolmen pojan kanssa, joista Christian on tullut Saksasta Portugaliin päästäkseen eroon kontrolloinnintarpeestaan, Fernando on syntyjään maailman kaoottisin tapaus, ja Sinan suurimman osan ajasta yliopistolla, minun aivan turha yrittää pitää asunnossa minkäänlaista järjestystä yllä - tai voisin tehdä siitä täyspäivätyön. Mutta hiljalleen olen siivonnut tehdäkseni oloa vähän kotoisammaksi, ja eilen vuorossa oli biojäteastia. (Meinasin oksentaa.)
Meidän asuntoa vastapäätä on kauppahalli! Sieltä olen käynyt ostamassa etelän hetelmät ja vihannekset. Tosin lähiviikkoina aletaan Sinanin kanssa tilaamaan paikallisilta luomutuottajilta hevi-osasto.
Tällä viikolla alkaa koulu, huomenna ensimmäinen tunti portugalia. Plus 15 lämmintä ja aurinko paistaa. Life is good 8)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti