Tervetuloa, kesä! Ja kevät!
Kandi tehty ja paketissa. Huoh. Kesällä en tee muuta kuin syön jäätelöä, joogaan ja käyn Klubilla joraamassa. Ja pyöräilen uusi kypärä päässä. Järjestän juhlabileet vol. 3, jotka keväältä peruuntuivat opiskeluiden tieltä. Leivon juustokakun ja kokeilen ehkä tehdä falafeleja. Opiskelen ja käyn töissä, siinä ohessa. Pääasiassa jotain muuta.
En kai ole oikein koskaan ollut varsinaisesti kesäihminen. Parasta on tämä kuukausi tai kaksi ennen kesää, kun vihreys ja vehreys ovat vielä alkutekijöissään. Neljä vuodenaikaa jaksaa kyllä aina hämmentää. Vasta tuntui, että pakkanen irrottaa nenän päästä.
Tai ehkä se, etten ole tunnustautunut varsinaiseksi kesäihmiseksi, niinkuin en jouluihmiseksikään, johtuu vain siitä hypetyksestä ja hehkutuksesta niitten molempien ympärillä. Sellainen on aina jotenkin luotaan työntävää, en tiedä miksi. Tai tiedänpäs: minä haluan luoda oman jouluni ja oman kesän! Erikoisuudentavoittelija, tuhahtaa joku (tai siis minä). Ehkä olenkin, mutta eikö se ole nuoren ja uhmakkaan tavaramerkki? Että täytyy löytää maailma itse? Paljon kuluu siis aikaa kantapään kiertämiseen. Ja lopulta kuitenkin huomaa, että saatana, kaikki muut on olleet oikeassa koko ajan! Onhan se mukavaa, kun ei tarvitse pukea toppatakkia ympärivuotisesti. Ja että joulun aikaan punaiset verhot ja joku tonttu sinne tai tänne on... - meinasi lähteä käyntiin saarna joulun asemasta pysyvyyden ja turvallisuuden konventioiden maalitauluna ja miksi sitä ylläpidetään; mutta ai niin, opiskelen seuraavan kerran vasta heinäkuussa -
niin että ne tontut voi olla ihan söpöjä. Ne luo joulun tunnelmaa, se siitä.
Kuukauden päästä ollaan Barcelonassa ja käydään Ranskan puolella ja vaikka äiti kielsi ottamasta "mittää ranskan kursseja sitte", niin lainasin kirjastosta espanjan ja ranskan matkasanakirjat. Matkakumppanini ei ymmärrä ollenkaan, miksi opetella paikallista kieltä, kun siellä osataan englantia. Mutta kun minun täytyy opetella se kieli itse, jotta voisin taas ymmärtää, että englannin puhuminen on turistille ihan okei. Toisaalta, minusta se on vierailemansa kulttuurin kunnioittamista, että opettelee sanomaan edes kiitos ja päivää paikallisella kielellä. Että terve, me tultiin tänne tutustumaan teidän meininkiin, merci beacoup. Matkakumppani meinaa, että ajattelen aivan liikaa.
Välillä sama tyyppi kysyy myös, että miksei mulla voi olla semmonen normaali tyttökaveri, joka käyttää mikroa. Niin no, omat valinnat.
Ps. Pakko vielä mainita, että on AIVAN TÖRKEÄ ikävä Lissaboniin! Kyynel silmässä selailen valokuvia ja lueskelen blogikirjoituksia sieltä. Elokuussa takaisin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti