Aargh, olin ehtinyt jo unohtaa stressaavan elämäntyylin, tunteen, kun rästiin jääneet asiat tekevät äkillisen hyökkäyksen niskan päälle, kun pienet jutut suurentaa päässään niin että ne muuttuvat elämääsi johdatteleviksi möröiksi ja painajaisiksi... Oire kantaa nimeä pääsykokeet. Ja minusta tuntuu, etten ole tehnyt mitään niiden eteen ja nyt vain huitaisen jonkun hakemuksen. Yliopiston pääsykoekirjoja en ole avannutkaan. Suomen musiikin historian esseet pitäisi palauttaa ja luentopäiväkirjan edistyä. Ja ensi viikoksi olen lähdössä lomalle (jota en todellakaan tunne ansaitsevani), mikä on pois kehittävästä ja tehokkaasta työajastani. Koko ajan tuntuu, että teen, menen ja ajattelen, eikä se silti näy tai tunnu missään. "Asioiden eteen täytyy tehdä töitä" -ajatus on totta ja kuulostaa yhtäkkiä suurelta ja pelottavalta, aivan kuin työnteko olisi aina kauhean raskasta ja haastavaa.
Ainahan olen ollut toimelias ja reipas ja hoitanut hommat - tosin tarvitsen parin päivän päässä kuumottavan deadlinen ollakseni parhaimmillani, miksi en luota siihen? Tämä tunnetila on hirveä. Miksi en aloittanut lukemaan tammikuussa tai viime syksynä kun siihen oli aikaa? No koska kävin töissä ja soittotunneilla ja nautin elämästä. Kauheaa. Olen yhteiskuntani aivopesemä - aivan kuin elämästä nauttiminen olisi jotenkin synti ja siihen käytetty aika hukkaan heitetty. Ei. Minä kieltäydyn ja teen juuri kuten mieleni ja ruumiini sanelee. Ja aina kun usko horjuu, otan esiin teoriakirjan ja kertaan harmoniaoppia, parasta ystävääni.
Panikoimiseen menevän ajan voisin käyttää myös koulukirjojen lukemiseen ja vaikka tekemisieni arvostamiseen.
Päätä vaivaa kun toisen kanssa enää moikataan. Itsepähän valitsin niin ja kannan siitä vastuuni. Itkuineen päivineen.
4 kommenttia:
jos se yhtään lohduttaa, niin ei kukaan muukaan ole vielä mitään aloittanut :) ei ne pääsykokeet mitään mahdottomia ole. pikkuisen vaativampia tenttejä vaan. Kunnon lomailun jälkeen (ja salavihkaa kertyneen stressitilan ansiosta) lukemisen aloittaminen sujuu varmasti kuin itsestään. Tsemppiä!
terv. satunnainen eksyjä
mun blogia ei oo koskaan ennen kommentoinu kukaan satunnainen eksyjä, vähänkö kivaa!
ja kiitos rauhoittavista sanoista, helpotti kyllä.
Lauri aina sanoo mulle, että ei tarvi tehdä mitään jos ei halua. EI tarvi lukea ja päntätä jos ei halua! Tietenki asia muodostuu ongelmaksi semmoisella kierolla tavalla, että haluaisi itseasiassa lukea ja oppia mutta ei vaan saa aikaiseksi, ja siitäkös vasta huono omatunto tulee... MUTTA pointti miksi aloin kirjottaan, on että älä turhaan huolehdi viimeisestä vuodesta jos et oo hulluna kehittäny itteäs kokoaikaa, vaan hengaillu ja nauttinut elämästä. Koska se hengailu ja hauskanpitohan on sitä oikeaa elämää!! Kauheaa kattoa nykypäivänä kun kaikki vaan suorittaa ja kuluttavat itsensä puhki. Sitten on korkeakoulutustutkinto ja hieno työpaikka ja yhtäkkiä huomaa että hups, elämässä ei ookaan enää mitään ilosta ja hauskaa, vaan pelkkää stressiä.
Ja sitten ku oot vanha käppänä niin varmasti oot tyytyväinen jännittävän välivuoden pitämisestä ja muistelet sitä hymy huulilla! :)
Mutta tsemppiä pääsykokkeisiin! Pus
Lähetä kommentti