Otsikko meinaa, että viikko seitsemän vietettiin koomassa. Kyllä, uupumus ramasi kehon vaaka-asentoon kuuden viikon laput silmillä juoksemisen jälkeen. Ei se nuorikaan kaikkea jaksa, kun ei ole robotti.
Eniten väsyttää tietenkin se, että kaikki on uutta. Kaikki luodut ihmissuhteet, niin ihania kuin ovatkin, ovat uusia, opiskelupaikka ja -kieli ovat uusia, yhdetkään vastaankävelevät kasvot eivät ole tutut. Paitsi Sarahin. Ja Eveliinan. Ja olen minä kämppiksetkin jo pariin otteeseen nähnyt. Vielä lisäpaineita tulee siitä, että mää oon nyt täälä Lissaponisa ja mun pittää koko ajan kokea hirveästi ja olla tosi innoissani että carpe diem ja... Mutta kuten edellisessä tekstissä mainitsin: elämä on elämää - eikä yhtään sen enempää - Lissabonissakin.
Viikko sitten tiistaina ryhdistäydyin hetkeksi ja kävimme Sarahin kanssa lounaalla paikallisessa kanttiinissa ihan lähellä omaa kotiani. Lounasruokala ei ollut mitenkään ihmeellinen, mutta lämminhenkinen ja ruoka oli hyvää ja halpaa. Toisaalta vaikka uusi kulttuuri vaatii totuttelemista ja voimia, on myös tosi nautinnollista olla se, joka ei ymmärrä mistään mitään (yleensä minun ei tarvitse sitä varten matkustaa vieraaseen kulttuuriin). Tarkkailla ja saada lempeitä naurunpyrähdyksiä osakseen, kun lausuu keittotilauksensa paikallisella kielellä päin helvettiä. Aina ei jaksa edes yrittää.
Meillä on Nandon, Fernandon siis, kanssa yhteinen hupi: hän saa päivän naurut kun minä puhun portugalia, ja minusta hän voisi alkaa myymään omia stand-up -keikkoja Suomeen pelkästään suomenkielentaitonsa ansiosta. Se on nimittäin niin hullunkurisen kuuloista, että Munamiehet ynnä muut saisivat väistyä pikkujoulukeikka-areenoilta oitis!
Lepäilyn lisäksi viime viikon tapahtumia oli lauantaina Portugalin taidehistorian kurssin leiripäivä, jolloin vierailimme portugalilaisen liikemies António de Medeiros e Almeidan museoksi muunnetussa kodissa. Kurssi käsittelee Portugalin imperiumin aikaista taidekauppaa ja herra de Medeiros e Almeida oli innokas intialaisen ja kiinalaisen taiteen keräilijä, muun muassa. Ja melkoinen pytinki olikin, huhhuh! Kyllähän me käytiin Sarahin kanssa portugalilaisten kuninkaallisten asuinsijoilla Sintrassa, joo, mutta tämä mies kyllä panosti oman arvokkuutensa korostamiseen tavaran laadulla - ja määrällä ihan eri tasolla:
Hammastikkutelinekokoelma! Kellokokoelma! Keramiikkakokoelma! Tupakka-askikokoelma! Autoja! Tuoleja! Tottakai hän oli rakennuttanut myös indo-portugalilaistyylisen kappelin kotiinsa, kullattuine alttareineen ja paavinkaapukokoelmineen - kaikki alkuperäisinä kappaleina. Ja suihkulähde. Huoneesta toiseen liikuteltava vessanpönttö?
Täältä löytyy lisää ihmeteltävää, koska minulla loppuvat sanat kesken:
http://www.casa-museumedeirosealmeida.pt/
Meidän taidehistorianopettaja on aivan huippu, minäkin olin aivan innoissani muun muassa siitä kellokokoelmasta. Eivät olleet ihan mitä tahansa kelloja, vaan sellaisia, joille oli rakennettu oma TALO!
Museokierroksen jälkeen kävin Laran luona brunssilla ja illasta mentiin Eveliinan kanssa katsomaan Nandon keikkaa. Tämä Nando on kyllä mieletön brasilialainen jäbä, kuin sarjakuvahahmo! Kun keikka oli ohi, Nando nousi vielä ylös lapsenomaisella estottomuudellaan ja hoilotti tamburiinilla itseään säestäen iloisen portugalilaisen veisun. "Mun mielestä keikka ei oo ohi, niin mää vielä vähän soitan." Sitä energian määrää ei voi selittää, se täytyy nähdä! Mahtavaa tavata ihmisiä jotka ei mieti pätkääkään, miten näitten juttujen pitäisi mennä. Ja jos joskus pyllähtää persiilleen, ne miettii, että hei, missä on seuraavat bileet?
Tämä viikko menee aika lailla kouluhommien parissa ja maanantaina pitikin palauttaa elokuvahistorian kurssille essee. Olin lukenut esseen tehtävänannon noin kuukausi sitten ja muistelin, että pitää kirjoittaa jotain moderniin eurooppalaiseen elokuvaa liittyvää ja käyttää kurssilukemistoa aineistona. No, minä käsittelin esseessäni elokuvahistoriaa ja sensuuria, ja vastaukseksi sain: "It's a good essay, but it's not what I asked. The title should be 'What is modern cinema?'." Niin justiinsa, no ei se mitään, kirjoitan uuden. Tämän siitä saa, kun ensimmäisenä heittää käyttöohjeet roskiin.
Tänään löysin jogurttia/maitoa/ihan sama mitä se on, mutta PIIMÄLTÄ MAISTUU! Kaverit naureskelee mulle, kun olen lähtenyt "reissuun" ja mietin vaan, että millonhan sitä silliä ja hapankaalta taas saa... Ja mitähän Ruotsin miljonääriäideille kuuluu?
Voit lähteä Suomesta, mutta Suomi ei lähe susta - nähtävästi ainakaan musta. Tai ehkä tämä kansainvälisyys ei sovi mulle sittenkään. Tai... On kiinnostavaa tunnustella erilaisia tapoja elää, mutta en koe tarvetta olla tämän portugalilaisempi, kiinalaisempi tai suomalaisempi kuin olen. Tärkeetä on diggailla hyviä juttuja joka puolelta. Pastel de natoja hapankaalella, anyone?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti